HTC lupaa pikaisen paikan vakavaan turva-aukkoon

1
Teemu Laitila

HTC lupaa pikaisen paikan vakavaan turva-aukkoon
HTC on vahvistanut, että yhtiö työstää korjausta äskettäin havaittuun vakavaan tietoturvaongelmaan, joka vaivaa yhtiön lähinnä Yhdysvalloissa julkaisemia Android-puhelimia. Ongelma koskettaa HtcLogger.apk-pakettia, joka kerää puhelimesta statistiikkaa, mutta ei salaa keräämiään tietoja millään.

Vaikka HtcLogger ei itsessään muodosta ongelmaa, kolmannen osapuolen haittaohjelma voi lukea sovelluksen keräämät yksityiset tiedot ja vuotaa ne eteenpäin.

HTC:n virallisen tiedotteen mukaan yhtiön tiedossa ei ole tapauksia, jossa tietoturva-aukosta olisi aiheutunut ongelmia asiakkaille. Yhtiö lupaa päivittää puhelimet mahdollisimman pikaisesti, kunhan testit operaattorikumppaneiden kanssa on saatu valmiiksi.

HTC kehottaa käyttäjiä harkitsemaan mitä sovelluksia ja mistä lähteistä asentavat puhelimiinsa. Varoitus on sinänsä hyödytön, sillä haittaohjelman voi napata vaikka Googlen Android Marketista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.