Android dominoi Kiinassa älypuhelinkilpaa

3
Matti Robinson

Android dominoi Kiinassa älypuhelinkilpaa
Kiina on Android-valmistajien luvattu maa. Tämä tulee selväksi kun seuraa ZTE:n ja Huawein kaltaisten yritysten kovia panostuksia Android-puhelimiin. Onkin luonnollista, että maan asukkaat ovat hyvin perillä Googlen alustan tarjoamista mahdollisuuksista. Itseasiassa niin hyvin, että yli puolet kiinalaisista älypuhelimista on varustettu Androidilla, kertoo The Next Web.

Kiinalaisen tutkimusyhtiö iiMedian uusimman raportin mukaan maan älypuhelinmarkkinoilla suositaan yhä enemmän Androidia. 55,4 prosentilla Android johtaa kilpaa selvästi ennen syöksykierteessä olevaa Symbiania (25,6%) ja pienessä nousussa olevaa iOS:ää (12,4%). Hiljattain Kiinassa julkistettu Windows Phone ei pääse listalle, mutta sen edeltäjillä on parin prosentin osuus.

Markkinoilla on tutkimuksen mukaan yli 2000 erilaista Android-laitetta, joista suurimmat ulkoimaiset (Samsung, HTC ja Motorola) sekä kiinalaiset (ZTE, Huawei, Meizu, Lenovo) valmistajat vievät ison siivun, mutta pienempien valmistajien määrä on huikaiseva.



Älypuhelinkäyttäjiä Kiinassa on tutkimuksen mukaan 252 miljoonaa ja kasvua edellisestä neljänneksestä peräti 13 prosenttia. Kiinan tärkeydestä matkapuhelinmarkkinoilla kertoo se, että vuoden takaiseen kasvua on tapahtunut lähes 100 miljoonalla ihmisellä. Yhdysvalloissa, jolta Kiina on ottanut älypuhelinmarkkinoiden ykköspaikan, oli käytössä vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana noin 100 miljoonaa älypuhelinta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
104 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (3)

syrtek66
syrtek66

1

"Hiljattain Kiinassa julkistettu Windows Phone ei pääse listalle, mutta sen edeltäjillä on parin prosentin osuus. "

LOL. Ja mikä Nokian osuus sen jälkeen kun symbian puhelimia ei ole? Zippo. Android 90 prossaa ja loput mitä lie sekalaista.

Vastaa
AkZuh
AkZuh

2

Kiinassa tarkemmin shanghaissa asuessani, kiinnitin huomiota että ios laitteita oli enemmän ihmisillä käsissä kuin android.. En sitten tiedä..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.