Myös HTC saattaa julkaista WP8-laitteet jo ensi kuussa

19
Teemu Laitila

Myös HTC saattaa julkaista WP8-laitteet jo ensi kuussa
Nokia ei ole ainut Windos Phone -valmistaja, jonka veikkaillaan julkaisevan uuden sukupolven Windows Phone 8 -laitteet jo syyskuun mittaan. Kiinalaisen WPDang-sivuston mukaan myös HTC:n mallisto näkee päivänvalon ennemmin kuin myöhemmin.

Aiemman käsityksen perusteella ensimmäisiä laitejulkistuksia odotettiin vasta lokakuun puolelle, mutta on mahdollista, että Microsofin kehitystyö on valmistumassa odotettua nopeammin.

The Vergen kesäisten huhujen perusteella HTC:lta odotetaan syyskuun puolivälin jälkeen järjestettävässä tilaisuudessa kolmea eri puhelinmallia, jotka tunnetaan koodinimillä Rio, Accord ja Zenith. Ennakkotietojen perusteella sarjan lippulaivamalli on Zenith, joka sisältäisi 4,7 tuuman Super LCD 2 -näytön 720p-resoluutiolla sekä neliydinprosessorin. Accord ei jää kauas jälkeen 4,3 tuuman ruudulla ja samalla resoluutiolla, mutta tuplaydinprosessorilla. Rio on sarjan kuopus 4 tuuman ruudulla ja 800x480 pikselin resoluutiolla.



Jos huhut pitävät paikkansa, Windows Phone 8 tulee tarjoamaan syksyn mittaan puhelintaan uusiville hyviä vaihtoehtoja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (19)

Anonyymi käyttäjä
TruTrueTrue @ (vahvistamaton)

4

TUHKANE @
Etkö kestä kuulla tosi asioita???. =(
Muiltakin valmistajilta on tulossa Windows Phone 8 malleja,eikä pelkästään Nokialta!.

Vastaa
ep_
ep_

6

@4
On totta, että muutkin valmistajat tekevät WP-puhelimia. Kuitenkin on niin, että Samsungin kalliimmat WP-puhelimet toimivat huonommin kuin Nokian halvin Lumia. Sitäpaitsi muut valmistajat jäävät WP:n myyntiä tarkastellessa marginaaliin Nokian ollessa selvästi suurin WP-valmistaja.

Vastaa
pentsu
pentsu

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TruTrueTrue @:

TUHKANE @
Etkö kestä kuulla tosi asioita???. =(
Muiltakin valmistajilta on tulossa Windows Phone 8 malleja,eikä pelkästään Nokialta!.

Etkö kestä kun tässä ei nyt uutisoitukaan Samsungista, jonka isäsi osti sulle vuoden vonkaamisen jälkeen?

Toivotaan, että nyt kun aloitat sen seitsemännen luokan, niin oppisit kirjoittamaan edes yhdyssanat oikein. Toisi vähän lisää uskottavuutta...

Vastaa
simsim4
simsim4

8

@2 Note 2 on todellakin uhka mutta pieni sellainen(nykyinen myynyt 10mlj). Ja Nokia on jo wp nro. 1 eli eiköhän sama linja jatku. Ja jos luulet että Nokia painuu noin helposti helvettiin niin elät varmasti omassa android/ios utopiassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
samsungrölli @ (vahvistamaton)

10

@8
Nokia saa enemmän hyötyä Microsoftilta Windows Phone 8 mallien kehityksessä,kuin muut valmistajat mutta Samsungia ei saa missään nimessä unohtaa koska..."monta rautaa nyt tulessa" niin kuin on jo huomattu!.Nokialla on suurin valttikortti Pureview,mutta Samsungilla taas jotain muuta.Se nähdään vielä!.

Vastaa
ep_
ep_

11

@10
Ja se näkyy Samsungin WP-puhelimissa, että sillä on useampi rauta tulessa. Nokian halvin WP toimii paremmin kuin Samsungin kallein WP...

Vastaa
simsim4
simsim4

12

Tuskin sieltä samsungilta mitään järjetöntä paukkua on enää tulossa. Samsungilla on liikaa alustoja ja se on huomattu niinkuin 10. mainitsee.

Ps. väsyneenä kirjoitettu

Vastaa
foliomanne
foliomanne

13

Nokian ON pakko saada julkaista ensimmäinen WP8-luuri, muuten on kyllä koko pulju aivan hukassa. Mitä hyötyä nuolla M$:n reikää, jos siitä ei ole muuta hyötyä kuin jakaa omat keksinnöt muiden valmistajien kesken?

Usko loppui nokiaan jo 2110i:n jälkeen, mutta silti jönnit piti sitä pinnalla pitkään. Nyt kun aivan pas*an symbianin jälkeen on edes jotain toivoa, niin jönnit pieksee sitä minkä kerkeää (nokiaa). Toivon nokialle parasta, mutta pelkään että tekee vain perus nokialaisen, jotka on ollu susia jo 10-15 vuotta? Nykyään niitä ei edes jönnit osta, kun on samppaa ja iphonea ja vaikka mitä kuraa, jotka oikeasti kyllä nokioita parempia on.

T:n9 käyttäjä

Vastaa
djtob
djtob

14

Nokia julkaisee syyskuun lopulla uudet luurit, sitä ennen syyskuun alussa pitää olla sopimuksia operaattoreiden, toimijoiden kanssa olla tehtynä.

Kuulostaako oikealta, jos Nokia julkaisee uudet luurit sun muut ja mitään sopimuksia ei olekaan tehty? Näin on tehnyt Apple sekä Samsung aina ja Nokia on nyt oppinut tämän ongelman pois ja te vielä muodikkaasti mollaatte koko ajan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
totinenjuttu (vahvistamaton)

15

Kyllä Nokialla on kivinen tie edessä. Kehityspuoli on ajettu alas. Mitä arvelette kehittäjämäärän olevan Samapan leirissä? Ja jos sama johtamismalli jatkuu Nokialla (kuten myös m$:llä), eli sisäiset erimielisyydet, niin ainakin puhelimet tulevat myöhässä.

Nokia on enää pelkkä rautavalmistaja ja jakelukanava M$:lle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JesseKristian (vahvistamaton)

16

@15 Samsungillahan homma menee kätevästi kun kehityspuoli on ulkoistettu Applelle. Sieltä vaan mallia ja eikun apinoimaan. Haha, kunhan provoilen.

Itse aiheesta, en usko että HTC pystyy kilpailemaan Nokian kanssa WP8-markkinoilla, Samsung toki voi jonkinlaista uhkaa esittääkin. Fakta on kuitenkin se, että Nokian puhelin-design ja markkinointi kulkee HTC:n edellä, ja Samsungilla iso osa voimavaroista menee Android-puolen tuotteisiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jolla @ (vahvistamaton)

17

Rahallisesti Samsungilla enemmän kassavaroja kuin Nokialla,koska on suurempi yritys (monialayritys,joka valmistaa muutakin kuin perus ja älypuhelimia)!.

Vastaa
ep_
ep_

18

@17
Onhan Nokialla muutakin kuin "peruspuhelimia ja älypuhelimia"! Oletko koskaan kuullut Nokia-kumisaappaista tai Nokian renkaista?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nokian renkaat (vahvistamaton)

19

Tämä kyseinen Nokia ei kyllä tee edellä mainittuja. Nokian renkaat, Nokian jalkineet, Nokian paperi ja Nokian kaupunki eivät tähän matkapuhelin yritykseen kuulu, jonka nimi on pelkkä Nokia. Samsung sen sijaan pelaa edelleen aika laajalla kentällä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.