Applen uudet kartat saivat murska-arviot

29
Teemu Laitila

Applen uudet kartat saivat murska-arviot
Apple aloitti eilen uuden iOS-version jakelun. Yksi iOS6:n merkittävimmistä uudistuksista oli Applen siirtyminen yhtiön omaan karttasovellukseen Googlen karttojen sijaan. Muutos on historiallinen, sillä Googlen kartat ovat olleet osa alustaa sen ensimmäisistä versioista lähtien.

Käyttäjien päästessä toden teolla käsiksi uusiin karttoihin, monilla nettifoorumeilla alkoi valitus. Käyttäjien mukaan Applen tuore karttasovellus jää monelta osin jälkeen Googlen vastaavalle, mikä on herättänyt laajaa kritiikkiä Applen päätöstä kohtaan. Uudet kartat toimivat raporttien mukaan edes jotenkuten vain suurissa Pohjois-Amerikan kaupungeissa ja vähänkään syrjempään siirryttäessä karttojen tiedot jäävät auttamatta vajaiksi.

Puuttuvan ja vanhentuneen karttadatan lisäksi Applen karttoja on kritisoitu heikosti toimivasta navigoinnista, liikennetietojen puutteesta sekä julkisen liikenteen tietojen puuttumisesta. Moni näkeekin Applen "päivityksen" selvänä askeleena taaksepäin.



Erityisen ongelmallinen muutos on muualla kuin Yhdysvalloissa asuville, sillä monessa maassa karttojen toiminnallisuus väheni merkittävästi. The Understatement -sivustolla on listattu ominaisuusmenetyksiä ja sivuston mukaan Applen päätös omien karttojen käyttämisestä vei joukkoliikenteen tiedot 4,9 miljardilta ihmiseltä yhteensä 51 maassa, liikennetiedot 2,4 miljardilta 24 maassa ja monen mielestä kätevän Street View -ominaisuuden 3 miljardilta ihmisetlä 41 maasta.

Applen päätös karttojen vaihtamisesta ei tunnu sopivan yhtiön aiempaan toimintatapaan, jossa ominaisuuksia ei tuoda laitteisiin ennen kuin niiden käyttökokemus on saumaton. Toki Applen voi odottaa parantavan karttojaan kohtuullisella nopeudella, mutta silti päivitys jättää monet kartoista riippuvaiset pulaan pitkäksi aikaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (29)

simsim4
simsim4

3

Saas nähdä mitä tästä seuraa... Ja noi numerot mistä helvetistä ootte noi keksiny??? Maailmassa on 7 miljardia ihmistä (Applen päätös omien karttojen käyttämisestä vei joukkoliikenteen tiedot 4,9 miljardilta ihmiseltä yhteensä 51 maassa) eli onko iphonen käyttäjiä n.5 miljardia??? Ja samppa on isoin valmistaja ja myy enemmän kuin apple niin selittäkääs...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iifani (vahvistamaton)

4

Äkkiä nyt iFanit haukkumaan arvioijaa ja kuuluttamaan kuinka iTuotteet on iFantastista!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

8

Mielenkiinnolla odotan miten Jonahan kääntää tämän positiiviseksi uutiseksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
wurstmaster (vahvistamaton)

9

tomtomin karttoja EI Applen ja googlelta tulee kartta app myöhemmin.

Vastaa
mniskane
mniskane

10

Kohta Applelta tulee kommentti "Karttojen julkaiseminen amerikkalaisten suurkaupunkien ydinkeskusta ulkopuolella ei ole mielekästä, koska tiedot muuttuvat".

Kohta hiljenee poru kun ihmiset tajuu, että on noloa paljastaa olevansa landelta valittaessaan Manhattanin ja Bay Area karttojen riittämättömyydestä.

Vastaa
mniskane
mniskane

11

Kohta Applelta tulee kommentti "Karttojen julkaiseminen amerikkalaisten suurkaupunkien ydinkeskusta ulkopuolella ei ole mielekästä, koska tiedot muuttuvat".

Kohta hiljenee poru kun ihmiset tajuu, että on noloa paljastaa olevansa landelta valittaessaan Manhattanin ja Bay Area karttojen riittämättömyydestä.

Vastaa
Japi73
Japi73

12

Heh.. kaunista katsottavaa ja koska juuri hommasin noksun 808, voinkin iloisena todeta jopa "symbianin"/nokian karttojen ja palvelun päihittävän nämä.

Ps. Pilkkaan iphonea ensimmäistä kertaa julkisesti netissä

Vastaa
Apoleon
Apoleon

13

Ainakin Helsingissä uusi kartta toimii hienosti. Tosin Googlen kartalla täällä ei koskaan ollutkaan julkisen liikenteen tietoja eikä ruuhkatietoja. Onko Suomen ruuhka- tai julkisen liikenteen tietoja muuten minkään mobiilikäyttiksen omassa karttasoftassa?

Suomalaisille käyttäjille muutos ei ole suuri. Jos julkisen liikenteen tiedot olisivat olleet ennen mukana, olisi tämä selkeä huononnus.

Streetview on suurin puute. Uusi kartta tuntuu aavistuksen nopeammalta ja kaikki paikkanimet suomeksi (ennen osa oli ruotsiksi).

Navigointi oli ennen varsin kehno. Sen vuoksi Tomtom julkaisikin oman softansa. Uusi vaikuttaa selkeästi paremmalta, mutta en ole sitä kokeillut.

3D-kartat ovat kyllä siistejä, mutta useimissa tapauksissa aika hyödyttömiä, koska niitä on vain parista kaupungista maailmalla. Meikäläisiin syrjäkyliin niitä saa odottaa vielä kauan.

Hauskaa, kuinka uutisesta tuntuvat olevan eniten kiinnostuneita ne, jotka eivät ajattelekaan i-laitteen hankkimista. Näin käy kyllä melkein aina. Hankkikaa tekin elämä :-)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iifani (vahvistamaton)

14

Kyllä. Taidanpa mennä hankkimaan uusimman iElämän 3D-karttoineen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Cahde (vahvistamaton)

15

#13 - Kyllä mulla ainakin toimi todella hyvin ruuhkatiedot kun olin sielläpäin ajelemassa (puhelimena Galaxy SII). Itsekin toki todella skeptinen olin niiden toimivuuteen. Mutta kun muutaman virheen jälkeen huomasin että jos kartassa näkyy punaista, niin se oikeasti meinaa sitä että siellä on ruuhkaa. Sitten kun vältteli noita alueita niin hyvin matka eteni. Toki myös Google:n navigointi olisi opastanut pois siltä ruuhkareitiltä mutta oltiin pikkuisella sightseeing-ajelulla niin navigoitiin itse vaan oikeaan suuntaan kehä kolmosen viereisillä teillä ja niilläkin näytti että missä on jonoa ja missä ei.

Vastaa
Boss93
Boss93

17

@3 ainoa järkeenkäypä selitys tälle on se, että tuon sivuston laatia on tarkoittanut, että Apple vei MAHDOLLISUUDEN saada applen puhelimen kanssa nuo ominaisuudet, sillä en usko, että Suomessa olisi vain 29 618 henkilöä, jotka eivät omista iLaitetta

Vastaa
Zaggy
Zaggy

20

Muistan vielä kuinka täällä Apple-fanit olivat niiin ylpeitä siitä, kuinka Apple luopuu Googlen kartoista ja siirtyy omiin tekeleisiinsä. Kehuivat vuolaasti navigointia ja karttaa, jota näytettiin jossain demotilaisuudessa. Mites se nyt ei toimikaan niin tarkasti kuin demossa näytettiin? Applen olisi vain kannattanut pysyä Googlen kartoissa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

21

@20 "Kehuivat vuolaasti navigointia ja karttaa"

Ihan hyvin se on ainakin pääkaupunkiseudulla toiminut jo muutaman kuukauden. Ehkä kokonaisuudessa jopa aavistuksen parempi kuin entinen. Huononnuksia street viewin puute, pienet epätarkkuudet karttadatassa. Ja parannuksia mm. yelp-integraatio, navigaatio ja muutama siihen liittyvä positiointiuutuus.

Jos katsotaan koko maailmaa ja niitä ongelmia mitä blogeissa on näkynyt, on selvää että kokonaisuudessa ei Applen kartat eivät ole Googlen tasolla. Eikä sitä varmaan voinut odottaakaan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Mutta nyt kun kohta on parisataa miljoonaa käyttäjää crowdsourcaamassa dataa, niin ei se voi kuin parantua. Olettaisin, että muutosta edeltävä taso saavutetaan noin vuodessa, tärkeillä markkina-alueilla huomattavasti nopeammin.

"Applen olisi vain kannattanut pysyä Googlen kartoissa"

Ei missään tapauksessa. Jo monta vuotta on ollut nähtävissä, että kartta-applikaatio ei ole kehittynyt iOS:lla samalla vauhdilla kuin Androidissa. Syitä voi vain arvailla.

Jossain vaiheessa vaihto johonkin olisi ollut pakko tehdä, omaaan tai jostain (Nokialta?) ostettuun. Ja samantyyppinen transitiovaihe olisi ollut edessä joka tapauksessa. Pidempi odotus olisi voinut tarkoittaa myös suurempaa askelta taaksepäin ennenkuin päästään kunnolla vauhtiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bobakki (vahvistamaton)

22

@21

200 miljoonaa beta testaajaa kuulostaa nokialta, ei applelta.

Mutta ajat muuttuu steven jälkeen.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

23

@22
Apple oli jo Jobsinkin aikana aika tunnettu siitä, että "real artists ship". Aina ei käyttökokemus ollut täydellinen ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta pidemmällä tähtäimellä ratkaisu on usein ollut oikea. Esimerkkeinä vaikka Flashin puute, disketti- ja myöhemmin CD-aseman poisjättäminen sekä käyttis- ja alustatransitiot. Näistä ainakin kahdesta ensimmäisestä itkettiin ihan loputtomasti.

Kartat ja niihin liittyvät palvelut on käytännössä mahdotonta kehittää maailmanlaajuisesti kattaviksi ilman käyttäjiltä saatavaa positio-, haku- ja ongelmaraportti-dataa.

Mutta tietenkin Applen olisi siihen pitänyt pystyä, koska Apple. Se, että Google betatestaa melkein kaikki tuotteensa asiakkailla ja varsin usein pudottaa epäonnistuneet aluksi isoina juttuina mainostetut asiat lattialle, on taasen ihan fine, koska Google.

Vastaa
peltsip
peltsip

24

Tämäkö oli sitten yllätys? Ei ehkä kannattaisi uskoa applen henkseleidenpaukuttelua ennen julkaisua että nyt tulee parhaat kartat ikinä....

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ttrtr (vahvistamaton)

25

@22
Kylläpäs Omena-poika yrittää selitellä :D :D

Apple toi paskat kartat siitä ei pääse mihinkään!

Vastaa
JoniS
JoniS

26

@23
"Kartat ja niihin liittyvät palvelut on käytännössä mahdotonta kehittää maailmanlaajuisesti kattaviksi ilman käyttäjiltä saatavaa positio-, haku- ja ongelmaraportti-dataa.

Mutta tietenkin Applen olisi siihen pitänyt pystyä, koska Apple. Se, että Google betatestaa melkein kaikki tuotteensa asiakkailla ja varsin usein pudottaa epäonnistuneet aluksi isoina juttuina mainostetut asiat lattialle, on taasen ihan fine, koska Google"

google sentään sanoo suoraan että ollaan beta asteella, eikä valehdella kaikille maailman ihmisille päin naamaa, se on googlen toimintatapa julkaista asiat beta vaiheessa. apple taas on tunnettu siitä että kaikki on hiottu "kristallin" hienoksi ennen julkaisua(tätä myös jauhaa jokainen applen pr-ihminen jokaisessa haastatelussa), mikä meni ilmeisesti täysin pelolle tässä tapauksessa. ja niinkuin itsekkin sanoit ei tälläistä palvelua voi saada kunnolliseksi ilman "beta" vaihetta, miksei sitä siis julkaistu reilusti betana, ilman kovaa kehumista kuinka tulee hyvä?.

Vastaa
juhis
juhis

28

En tiennyt että iOS-käyttäjiä on noin monta miljardia. (O.o)

Kokeilin tuota navigointia työmatkallani ja tämä on ainoa puhelimen oma navigointi (kokeiltu google ja nokia) joka osasi a) välttää tietyön b) ei ajattanut minua kaupungin keskustan läpi. Opasti siis samaa reittiä kuin ajaisin muutenkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jeisus (vahvistamaton)

29

Tästä voi täällä taas väitellä niin paljon kun huvittaa mutta at the end of the day, Applen kartathan on yksinkertaisesta aivan karseaa kuraa. Se että se on sattunut yksittäinen "hyvä kokemus", ei tee tuotteesta hyvää. Kuitenkin on jo nähty/koettu kuinka hirveää kuraa nuo kartat on.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.