Sony ja sitä edeltänyt Sony Ericsson eivät ole pärjänneet erityisen hyvin älypuhelinmarkkinoilla, mutta antavatko uusimmat luvut toivoa paremmasta? Kolmen kärkeen noususta huolimatta kyseessä on enemmänkin tilastoharha ja yhtiön markkinaosuus on itse asiassa jopa kutistunut hivenen verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen.
Uusi sijoitus kolmen suurimman joukossa johtuu lähinnä siitä, että muilla menee vielä huonommin. Sony nousi viime vuoden kuudennelta sijalta kolmen kärkeen siksi, että HTC, Nokia ja RIM ovat kaikki menettäneet markkinaosuuttaan. Osuuttaan sen sijaan ovat kasvattaneet lähinnä Apple ja Samsung, jotka yhdessä hallitsevat lähes puolta älypuhelinmarkkinoista.
Sonyn nousu kolmannelle sijalle vain 4,8 prosentin markkinaosuudella antaa kuvaa siitä, miten ehdoton kahden jättiläisen ylivoima on älypuhelinmarkkinoilla. Sonyn taakse jäävät HTC 4,7 prosentin osuudella, RIM 4,2 prosentin osuudella sekä Nokia 3,4 prosentin osuudella. Hankalasta tilanteesta kertoo lisäksi se, että puhelinmarkkinoiden kolmanneksi suurimman valmistajan älypuhelinliiketoiminta oli noin 215 miljoonaa euroa tappiollista edellisen tilikauden aikana.
Huolimatta siitä, että älypuhelinmarkkinat kasvavat vauhdilla erityisesti Kiinassa, kasvusta suurin osa tapahtuu älypuhelinten halvimmassa hintaluokassa, jossa valmistajien katteet ovat olemattomat. Tulosta tehdäkseen valmistajan on myytävä premium-luokan älypuhelimia, joissa Applen iPhone ja Samsungin Galaxy S III dominoivat vahvasti.

Kommentit (2)
Mielestäni Xperiat näyttää ihan hyvänoloisilta kamppeilta. Muotoilukin on munakkaampaa kuin Samsungilla ja Nokialla. Omasta mielestä nuo Xperiat on yhdessä Motorolan razr maxx:in kanssa muotoilultaan ja muutenkin ulkonäöltään tämän hetken onnistuneimpia puhelimia. Tiedä sitten miksei Sonyt myy. Ehkä mainostus, huono maine tms.
Samsung ja Apple siivittelevät vanhojen tuotteidensa menestyksen avulla. Vaikka kilpailijat tekisivätkin parempia tuotteita kestää vähintään vuosi, että se vaikuttaisi kunnolla markkinatilanteeseen.
Ongelma on myös siinä, että suurissa ekosysteemeissä on vaikea nähdä eroja valmistajien kesken. Loppujen lopuksi on helpompaa valita se tuttu ja turvallinen kuin jonkun toisen valmistajan tuote joka voi olla marginaalisesti parempi.
Tietysti myyjillähän tässä on suurin vaikutus, mutta hekin noudattavat samaa periaatetta. On helpompaa myydä tuote, joka on asiakkaalle ennestään tutumpi.
Kärkikaksikon ulkopuolelta näen silti suurimmaksi nousijaksi tulevaisuudessa Nokian, jolla on monia etuja kilpailijoihinsa verrattuna. Esimerkkinä käyttöjärjestelmä, muotoilu, kamera, navigointi. Myös entisenä markkinajohtajana on jotain merkitystä tunnettavuuden kannalta.
Tällä hetkellä Android on tuhoontuomittu kilpailualusta Kiinan ulkopuolella. Samsungin ylivoima on jo liian suuri. Saa nähdä miten Google aikoo ongelman ratkaista. Joko alkaa itse peluriksi tai sitten Google Nexus malli ottaa muilla valmistajilla enemmän tuulta alle.