Sonyn ensi vuoden suunnitelmista huhuja: isompia näyttöjä ja enemmän tehoa

1
Teemu Laitila

Sonyn ensi vuoden suunnitelmista huhuja: isompia näyttöjä ja enemmän tehoa
Sony on syksyn aikana onnistunut nousemaan toiseksi suurimmaksi Android-valmistajaksi ohittaen HTC:n pienempien valmistajien sarjassa. Jos japanista lähtöisin olevaan huhuun on luottaminen, yhtiö aikoo panostaa vahvasti huippupuhelimiin ensi vuoden aikana.

Aiemmissa huhuissa on jo mainittu Sonyn viisituumainen Yuga-puhelin, joka saatetaan nähdä mahdollisesti jo tammikuun alun CES-messuilla. Alustavien tietojen perusteella Yuga on samaa tasoa esimerkiksi HTC:n julkistaman viisituumaisen Butterfly-mallin kanssa.



Tulevan vuoden ensimmäiselle puoliskolle olisi japanilaislähteen mukaan luvassa useampia julkaisuja, joiden ruutujen koot vaihtelisivat neljästä tuumasta aina kuuteen tuumaan saakka. Tietojen perusteella Full HD vaikuttaisi vakiintuvan myös puhelinnäyttöjen resoluutioksi, sillä vain pienimmässä puhelimessa käytettäisiin 720p-resoluution paneelia.

Japanilaishuhussa puhutaan lisäksi vuoden toiselle puoliskolle sijoittuvasta koko vuoden lippulaivajulkaisusta, joka perustuisi neliytimiseen Cortex-A15-prosessoriin. Lippulaivan ruudun kooksi kerrotaan viisi tuumaa, muistia olisi kolme gigatavua, todennäköisesti Sonyn omaan tekniikkaan perustuvan kameran kennon kooksi 16 megapikseliä ja akun kooksi 3000 mAh.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
130 € Proshop
140 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (1)

Raattis
Raattis

1

Off-topic: Tunnen lähinnä vahingon iloa HTC:n putoamisesta kolmoseksi. Mitäs lopettivat markkinoiden parhaiden QWERTY-näppispuhelinten tekemisen ennen kun minä kerkesin hypätä Android-kelkkaan!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.