HTC päivittää pian Sensen, tulossa selkeämpi ja helpompi käyttöliittymä

3
Teemu Laitila

HTC päivittää pian Sensen, tulossa selkeämpi ja helpompi käyttöliittymä
Aiempien tietojen perusteella HTC olisi julkaisemassa myös Euroopan markkinoille saapuvan viisituumaisen M7-puhelimen ehkä jo helmikuun MWC-messuilla. Uusimpien tietojen mukaan puhelimen Sense-käyttöliittymä päivitetään versioon 5.0.

HTCSource-sivusto kertoo, että laitteen ulkoasu on lähellä jo aiemmin julkaistua Droid DNA -mallia. Mielenkiintoisin uudistus onkin Sense-käyttöliittymän uudessa versiossa, jonka kerrotaan olevan "yksinkertainen ja siisti".

Androidin alkuaikoina HTC:n Senseä pidettiin yhtenä parhaista valmistajaskineistä, mutta ajan myötä Sense paisui kuin pullataikina ja jo edellisessä versiossa HTC päätyi vähentämään käyttöliittymän animaatioita ja karkkikuorrutusta. Muutoksista huolimatta Sense on edelleen kohtalaisen välkkyvä, joten siistiminen tulee tarpeeseen.



Laitteen kerrotaan saapuvan markkinoille jo mahdollisesti vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Aiempien tietojen perusteella puhelimen ruutu on 4,8 tuuman kokoinen, se käyttää Full HD -resoluutiota (eli PPI-arvoksi tulee 468) ja käyttöjärjestelmää vauhdittaa neliytiminen Qualcommin Snapdradon-prosessori.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
130 € Proshop
140 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (3)

Jarissimo
Jarissimo

1

Jo on aikakin. Samsung on mennyt ohi reilusti.. Toivotavasti HTC:llä ovattajunneet että pelkkä kuorrutuksen karsiminen ei riitä vaan toiminnallisuudet pitää saada lähemmäksi perus androidia. Näin myös valmistajan tuska päivitysten tekemiseen pienentyisi.. Se on jännä juttu kun näiden käyttöliittymä kuorrutuksien kanssa ammutaan jalkaan jokaista, itseä sekä asiakkaita.

Olen käyttänyt uusinta Senseä, touchwizia ja Nexus 7:lla perus androidia ja kyllä jälkimmäinen on tähän mennessä ollut paras. Touchwizistä on jäänyt vähän kaipaamaan muutamaa juttua (esim sovellusten poistoa), mutta muuten perus android on ollut paras, johtuen sulavuudesta.

Lisäksi Samsungin uusimmassa päivityksessä olevat ruudun jakamiset yms pikkuherkut ovat olleet hyviä juttuja.

saisivat valmistajat antaa vaihtoehdon käyttää alkuperäistä asiakkaan niin halutessa.

Vastaa
ypsilon
ypsilon

2

Ite meni touchwizin kanssa hermo kanssa, kun sampan omia turhia ohjelmia ei voinut poistaa. Ja sitten niihin tuppasi päivityksiä viikon välein.

Vastaa
aaarne
aaarne

3

HTC:n pitäisi tajuta myös kohtuullistaa hinnoitteluaan ja parantaa laittaiden akkukestoa, sekä laajennettavuutta (muistikorttipaikat), mikäli meinaavat pärjätä kilpailussa Samsungille. Jännä että ainakin Samsung Galaxy S sarjan kanssa kilpailevat HTC:t ovat järkijään 100? kalliimpia, vaikka mainituilta osin heikompia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.