HTC M7 ja Sense 5.0 ensimmäisissä kuvissa

6
Teemu Laitila

HTC M7 ja Sense 5.0 ensimmäisissä kuvissa
HTC:n odotettu ja vielä julkaisematon Android-uutuus esiintyy ensimmäisissä kuvissa, joissa näkyy myös HTC:n Sense-käyttöliittymän tuorein versio Sense 5.0. HTC M7 vastaa ominaisuuksiltaan paljolti HTC:n jo aiemmin Japanissa ja Yhdysvalloissa julkaisemia viiden tuuman Full HD -luureja.

Kuvissa näkyy kohtalaisen konservatiivisella muotoilulla varustettu musta puhelin, jonka etupuoli on kiiltävää muovia ja takapuoli vaikuttaisi mattamustalta.

Puhelimen ulkopuolella ainut merkittävä muutos aiempiin HTC-malleihin on kapasitiivisten näppäinten järjestyksen vaihtuminen niin, että koti-näppäin on siirtynyt oikeaa reunaan. Silti näppäimet ovat yhä fyysiset eikä Googlen tavoite siirtyä pelkkiin virtuaalisiin näppäimiin ole ottanut tuulta alleen.

Tuoreimmat kuvat julkaissut Android Police -sivusto sai käsiinsä myös muutamia ruutukaappauksia uudesta Sense-käyttöliittymästä. Kotiruudun perusteella vaikuttaisi siltä, että HTC on tosiaan siirtymässä yksinkertaisempaa ulkoasua kohti. Kotiruudun alareunan ikonit ovat selvästi aiempaa hillitympiä.



Lisäksi yhtiön perinteinen kellonajan ja sään kertova widgetti on kokenut muodonmuutoksen huomattavasti aiempaa yksinkertaisempaan muotoon kun sääikoni on vaihtunut pelkkiin ääriviivoihin ja aiempi 3D-efekteillä varustettu tausta on hävinnyt kokonaan.

Aiempien tietojen perusteella M7 esitellään todennäköisesti helmikuussa MWC-messuilla. Näytön koko on viisi tuumaa ja resoluutio 1080p-tasoinen. Sen sisuksista pitäisi löytyä neliytiminen Snapdragon-prosessori, joka on kellotettu 1,7 GHz:n taajuudelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Motorola Edge 70
579 € Hobby Hall
799 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -12%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
149 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentit (6)

bfr
bfr

2

Itse olen aina pitänyt tuosta Sensen kello+sää widgetistä. Toivottavasti se löytyy edelleen widgettivalikoimasta.

Toivon mukaan tämä myös saapuu pian suomeen, olin jo asennoitunut ostamaan Butterflyn kunnes koko euroopan julkaisu peruttiin.

Vastaa
jonir21
jonir21

3

@4 Tuskin haittaa vaikkei löytyisikään vanhaa flipclockia... play storesta kun löytyy varmaan sata eri variaatiota tuosta flipclockista.

Vastaa
M4cor
M4cor

4

@5 Kyllä haittaa, yksikään Play storen valikoimista löytyvä flip clock -tyylinen kello ei ole vielä yltänyt samalle tasolle Sensen vastaavan kanssa. Usko pois, olen kokeillut niitä kaikkia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.