Microsoft tuomassa tuen Google-synkronoinnille Windows Phoneen

4
Teemu Laitila

Microsoft tuomassa tuen Google-synkronoinnille Windows Phoneen
Microsoft aikoo pitää Googlen palvelut myös uusien Windows Phone -käyttäjien saatavilla tuomalla järjestelmään tuen Googlen käyttämille synkronointitekniikoille, The Verge kertoo omiin lähteisiinsä perustuen. Tuki on kuitenkin osa tulevaa päivitystä, joka tuskin ehtii käyttäjille ennen tammikuun loppua, jolloin Google on ilmoittanut lopettavansa Exchange Active Sync -tuen uusilta käyttäjiltä.

Vanhojen käyttäjien osalta tuki jatkuu ja yhteystiedot sekä kalenterimerkinnät ilmestyvät puhelimeen entiseen tapaan. Uusille käyttäjille Google kuitenkin tarjoaa vain CalDAV- ja CardDAV-protokolliin perustuvaa synkronointia. Rajoitus koskee kaikkia alustoja, mutta Microsoftin Windows Phone on isommista mobiilikäyttöjärjestelmistä ainut, jolta ei löydy tukea avoimille protokollille.



Microsoftin aiemman virallisen kommentin mukaan Googlen päätös tuli yhtiölle yllätyksenä, mutta The Vergen lähteiden mukaan Google ilmoitti Microsoftille EAS-tuen poistumisesta jo viime vuoden kesällä. Google ei kuitenkaan kertonut aikataulua tuen lopettamiselle eikä Microsoftilla toisaalta ollut aikaa lisätä CalDAV- ja CardDAV-tukea jo operaattoritesteihin edenneeseen Windows Phone 8 -järjestelmään.

Lähteet kertovat The Vergelle, että Microsoft on pyytänyt Googlelta kuuden kuukauden mittaista lisäaikaa EAS-tuelle, mutta ilmeisesti ainakin vielä ilman suurempaa menestystä.

Jos Google ei myönny Microsoftin pyyntöön lisäajasta, uusilla Windows Phone -käyttäjille ei ole ainakaan helppoa tapaa osoitekirjan ja kalenterin tuomiseen Windows-puhelimeen ennen kuin Microsoft julkaisee seuraavan isomman käyttöjärjestelmäpäivityksen. Sähköposti toimii myös tulevaisuudessa, kunhan käyttää IMAP-protokollaa. EAS-tuen poistumisen myötä sähköpostista kuitenkin menetetään push-tuki.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (4)

Ranvier
Ranvier

1

@1: Kerro toki, että miten ja varsinkin miksi Google estäisi Microsoftia käyttämästä avoimia standardeja.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

3

"No hyvällä syyllä WP luurien käyttäjät voivat lopettaa googlen palveluiden käyttämisen"

Niin ja voit sitten valita vapaasti minkä tahansa palvelun joka tukee CalDAV- ja CardDAV protokollia. Miksei M$ ole aikaisemmin tuonut tukea _avoimille_ protokollille?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.