Analyytikko: Applen halpa iPhone tulee varmasti kesällä

12
Valtteri Ahonen

Analyytikko: Applen halpa iPhone tulee varmasti kesällä
Topeka Capitalin analyytikko Brian White kertoi Business Insiderille olevansa varma siitä, että Apple on tuomassa markkinoille iPhonen edullisemman version vielä tämän vuoden puolella. Whiten mukaan julkistus tapahtuu kesäkuussa.

Business Insiderin omankin arvion mukaan Whiten sanoihin kannattaa kuitenkin suhtautua terveen kriittisesti, sillä hän on viime aikoina päästellyt ilmoille muitakin huhujen asteella olevia asioita, joihin monet suhtautuvat epäillen. White itse vaikuttaa kuitenkin asian suhteen järkähtämättömältä.

- Kyllä, halvempi iPhone on työn alla ja se julkaistaan tänä kesänä. Me uskomme edullisemman mallin julkistuksen tapahtuvan samaan aikaan iPhone 5S:n kanssa, White kertoo. Hän epäilee myös, että ruudun koko tulee luultavimmin olemaan molemmissa uutuuksissa sama, mutta edullisemman mallin takakuori on tehty kaarevasta muovista.



Uuden mallin uskotaan osuvan, sikäli kun sellaista ylipäätään jossain vaiheessa nähdään, hintaluokaltaan kutakuinkin 400 dollarin tietämille, mikä ei tee siitä varsinaisesti halpaa puhelinta, mutta kuitenkin parhaimmillaan satoja dollareita edullisemman kuin iPhone muuten on.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (12)

keskonen
keskonen

1

Iphonesta on aina ollut halvempi malli. Sen nimi on kolmanneksi uusimman sukupolven malli (esim tällä hetkellä nelonen). Karvalakkiversion hinta näyttäis olevan kaupassa 400.

Vastaa
Bodomed
Bodomed

2

@1 Mutta ehkäpä tässä puhutaan selvästi halvemmasta "uudesta" puhelin mallista.... Karsituilla ominaisuuksilla esim vaikka kuoret erimateriaaliin ja jotain sellaista. Lähtö hintaa saadaan heti alemmaksi.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

4

@3

Miten jotkut Samsungin roskapuhelimet liittyvät Apple-uutiseen? Otetaan nyt huomioon että puhutaan uutisessa "premium"-merkin edullisemmasta mallista, joka mahdollisesti tullee kuitenkin maksamaan sen kymmenen kertaa noiden Rexien hinnan ja olemaan sen sata kertaa miellyttävämpi käyttää.

Mikäli nyt tulee. Tuskin kukaan osaa isolla varmuudella sanoa mitä käy jos Apple julkaisee edullisemman version iPhonesta. Varmaa on että:
a) Katteet tippuvat
b) Status heikkenee
c) Myynti kasvaa merkittävästi
d) Markkinaosuus kasvaa (tai ainakin lasku hidastuu)
e) Uusia iPerheen jäseniä = lisämyyntiä muille Apple-tuotteille

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
peppureikäomena (vahvistamaton)

5

Vaikke superhyperpöpple maksaisi yhden euron en sitä ostaisi.

Vastaa
teme565
teme565

6

Hiukan epäilen että näinköhän tulee. Apple on aina ollut hinnalla pilattu, mutta toisaalta en ole myöskään kuullut, että luurista olisi vääntö loppunut kesken softia/pelejä pyöritellessä.
Nyt jos tehdään joku karvalakkimalli, jossa on myös vähemmän tehoa, niin aina löytyy ihmisiä, jotka eivät ymmärrä/halua ymmärtää, että kyseessä on eri puhelin kuin se kalliimpi malli ja toteavat yleistäen että Iphonehan on hidas paska.
Apple on profiloitunut high-end-luurien valmistajaksi, niin en usko että alkavat tehdä jotain huonompaa ja halvempaa mallia.

Vastaa
pähkinä
pähkinä

11

Applem asemassa en kyllä ainakaan kaikille markkinoille toisi mitään halpaa muovipas*aa, ehkäpä johonkin kiinaan ja intiaan voisi kyllä sopiakin. Muualla kuitenkin mielestäni toimii erittäin hyvin tuo, että halpis-malli on se edellisen sukupolven huippuluuri.

Vastaa
delic
delic

12

@6

"Nyt jos tehdään joku karvalakkimalli, jossa on myös vähemmän tehoa, niin aina löytyy ihmisiä, jotka eivät ymmärrä/halua ymmärtää, että kyseessä on eri puhelin kuin se kalliimpi malli ja toteavat yleistäen että Iphonehan on hidas paska. "

En usko, että käyttäjät edes näkee eroa ellei sitten ole vertauskohtaa vieressä, kuten sanoit iPhoneista ei vääntö lopu.

Itsellähän on edelleen 2009 vuoden iPhone 3gs joka pyörittää mm uusinta need for speedia sulavasti, mikä on käsittämätöntä, kyse on kuitenkin vuosia vanhasta mallista.

En usko että suorituskyky on se missä tingitään, toki siihen ei varmaan laiteta uusinta prossua, mutta kuten vanhat iPhonet on todistaneet, niin ei tarvitse ja silti kaikki toimii hienosti sehän on juuri se yksi suurin syy niin suureen iPhonen suosioon, lataat siihen mitä vaan niin todella suurella todennäköisyydellä se pyörii erittäin hienosti, eikä tartte jännittää, että pyörittääkö tää mun luuri nyt totakin uutta tulevaa peliä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.