Jollan puhelin saapuu "muutaman viikon päästä"

5
Teemu Laitila

Jollan puhelin saapuu muutaman viikon päästä
Jollan entinen toimitusjohtaja ja nykyinen sovelluskehityksen johtaja Marc Dillon vahvisti eilen Kiinassa, että yhtiön ensimmäinen puhelin julkaistaan vielä toukokuun aikana.

Julkaisu on myöhästynyt ensimmäisistä suunnitelmista, mutta viime vuoden puolella Jolla kertoi tavoitteekseen laitteen saamisen myyntiin "kesään mennessä", mikä vaikuttaisi toteutuvan ainakin ennakkomyynnin osalta. Aiempien tietojen mukaan ennakkomyynti on tarkoitus saada käyntiin pian laitteen julkistuksen jälkeen ja laitteesta ennakkomaksun maksaneille on luvassa erikoisominaisuuksia, jotka liittynevät laitteen ulkoasuun.

Tähän mennessä laitteesta ei tiedetä vielä mitään. Jolla on pieni yhtiö, joka on onnistunut varjelemaan puhelimensa tietoja tehokkaasti. Laite on kuitenkin jo olemassa ja ilmeisesti myös toimintakuntoinen, sillä Jollan Marc Dillon vilautti puhelinta taskustaan kertoessaan julkaisutaikataulusta. Arvioiden mukaan taskusta vilahtaneen laitteen ruutu olisi kooltaan lähempänä viittä tuumaa.



Suomessa Jollan puhelinta tulee myymään ainakin teleoperaattori DNA, joka on solminut jakelusopimuksen Jollan kanssa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (5)

mcmopo
mcmopo

3

Toivottavasti tulee pian pienemmällä näytöllä varustettu versio niin voisi ostaa samantien. Muussa tapauksessa pitää odottaa ubuntun julkaisua minkä näillä näkymin voi asentaa suoraan androidin päälle.

Vastaa
Bodomed
Bodomed

4

tosta kun tulee vähän pienemällä näytölllä varustettu versio ja huokeampi hintalapun omaava. Niin tuon ostan ihan tukeakseni hienoa työtä!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.