Google: Android-laitteita aktivoitu jo 900 miljoonaa

3
Teemu Laitila

Google: Android-laitteita aktivoitu jo 900 miljoonaa
Googlen Android- ja Chrome-kehityksen johtaja Sundar Pichai paljasti parhaillaan menossa olevassa Google I/O -tapahtuman avajaispuheessa, että Android-laitteita on tähän mennessä aktivoitu jo 900 miljoonaa kappaletta.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Eric Schmidtin arvion mukaan Android-laitteiden aktivointien määrä ylittää miljardin vielä tämän vuoden aikana.

Kasvu on ollut valtavan nopeaa, sillä Android julkaistiin kuluttajakäyttöön vain runsaat neljä vuotta sitten. Siinä aikana Android on levinnyt selvästi hallitsevaksi mobiilikäyttöjärjestelmäksi ja se löytyy

Pichai kertoi myös viimeisimpiä tilastoja Google Play -kaupan latausmääristä. Pichain mukaan Play-kaupasta on ladattu sen historian aikana yhteensä noin 48 miljardia sovellusta, joista 2,5 miljardia pelkästään viimeisen kuukauden aikana. Kehittäjien kannalta merkittävä luku on myös käyttäjää kohti saatu liikevaihto, joka on kaksinkertaistunut vuoden takaisesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Xiaomi 15 – hinta laskenut -30%

Xiaomi 15
861 € Hobby Hall
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1223 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S25 Ultra – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy S25 Ultra
743 € Gigantti
849 € DNA
857 € Power

Alin hinta viikko sitten: 999 €

Kommentit (3)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.