Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa?

3
Valtteri Ahonen

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa?
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi.

Toistaiseksi ilman sen kummempaa virallista nimeä kulkeva laite on ehtinyt ihastuttaa kehittäjiä ympäri maailmaa, mutta Cnetin tietojen mukaan laitetta on turha odottaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Ilmeisesti Google ei ole varsinaisesti suoraan kieltänyt, etteikö laite voisi joskus levitä myös muille mantereille, mutta myöskään mitään suunnitelmia sellaisen suhteen ei ole paljastettu. Googlelta ollaan vain tyynesti todettu, että laite tulee saataville Yhdysvalloissa.

Galaxy S4 "Google Edition" on raudan puolesta kaimansa identtinen kaksonen, mutta käyttöjärjestelmänä on puhdas Android ilman Samsungin ulkoasumuokkauksia ja ohjelmia. Laite julkistettiin viime viikollaan Googlen I/O-tapahtumassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (3)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.