Moto X:n muokkausmahdollisuudet: värikuoret ja kaiverruksia

2
Teemu Laitila

Moto X:n muokkausmahdollisuudet: värikuoret ja kaiverruksia
Motorola on tänään julkaissut amerikkalaislehdissä Yhdysvaltojen kansallispäivän kunniaksi isoja mainoksia, joissa hehkutetaan yhtiön tulevan Moto X -puhelimen kotimaisuutta sekä asiakkaan mahdollisuutta "suunnitella" puhelimensa itse. Tuoreiden tietojen perusteella muokattavuus on kuitenkin odotettua rajoitetumpaa.

Muokattavuudesta liikkui huhuja jo alkukeväästä, jolloin villeimmissä spekulaatioissa odotettiin jopa mahdollisuutta valita puhelimen komponentteja omien tarpeiden mukaiseksi. ABCNews kuitenkin kertoo omiin lähteisiinsä perustuen, että Motorolan mainostama puhelimen "suunnittelu" rajoittuu pelkästään ulkokuoreen.

ABCNewsin mukaan asiakas voi tilauksen yhteydessä valita puhelimen takakuoren sekä reunuksen värin valmiista väripaletista. Lisäksi puhelintaan voi koristella takakanteen kaiverretulla tekstillä tai mahdollisesti kuvalla. Tilauksen yhteydessä ostaja voi myös ladata Motorolan sivuille vapaavalintaisen kuvan, joka asetetaan puhelimen taustakuvaksi.



Moto X sai aikaan paljon hypeä ensimmäisten huhujen aikoihin, mutta tietojen tarkentuessa puhelin ei enää vaikutakaan niin mullistavalta konseptilta. Jos aiemmat vuodot pitävät paikkansa, laitteeseen olisi tulossa nykymittapuulla vain keskitason komponentit (kaksiytiminen Snapdargon S4 Pro 1,7 GHz, 720p näyttö). Laitteen hinnaksi huhutaan kuitenkin halvimmillaan 199 dollaria ilman operaattorikytkyä, mikä kompensoi keskitason ominaisuuksia. Toisaalta suomalaisille asialla ei ole juuri merkitystä, Moto X:ää ei välttämättä nähdä myynnissä ainakaan virallisesti rapakon tällä puolella.

Vaikka moni laitteen hypetetyistä ominaisuuksista on osoittautumassa lieväksi pettymykseksi, yksi Motorolan paljastamista ominaisuuksista kuulostaa edelleen mielenkiintoiselta. Aiempien tietojen perusteella puhelin on varustettu monipuolisilla sensoreilla ja se osaisi ennakoida käyttäjän tarpeet ja mukauttaa toimintaansa tilanteeseen sopivaksi. Konkreettisiksi esimerkeiksi on mainittu kameran käynnistyminen tietynlaisen liikkeen yhteydessä, kaiuttimen kytkeytyminen käyttöön, kun puhelin havaitsee olevansa autossa sekä Googlen puheentunnistuksen integrointi käyttöjärjestelmään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.