Ulkoasussa on siirrytty yhtiön uuden tyylin mukaiseen yksinkertaisempaan esitystapaan, jossa vanhan karttasovelluksen lukuiset pienet nappulat ja sekavat valikot on poistettu selkeyden nimissä. Perustilassaan sovelluksen puhelinversio näyttää vain kartan, hakuruudun, pienen valikkonappulan ja nappulan kartan keskittämiseen omaan sijaintiin. Karttahaku antaa vastauksia Google Now -sovelluksesta muistuttavilla korteilla, joiden välillä voi liikkua sivuttaisilla pyyhkäisyillä. Tableteissa isompaa ruutua hyödynnetään esittämällä useampia hakutuloskortteja kerralla.
Molemmissa versioissa kartan grafiikka on vaihtunut uuden työpöytäversion myötä lanseerattuun selkeämpään värimaailmaan.
Parannuksia on tapahtunut myös navigaatiossa, jossa Google Maps tarjoaa käyttäjälle vaihtoehtoisia reitteja, joita on helppo selata infokorttien avulla. Lisäksi sovellus pyrkii mukautumaan reaaliaikaiseen käyttäjiltä saatuun informaatioon ja esimerkiksi muuttamaan reittiä edessä olevien häiriöiden tapauksessa. Googlen aiemmin ostaman sosiaalisen navigointisovelluksen Wazen tekniikkaa ei kuitenkaan vielä ole integroitu palveluun, The Verge tietää kertoa.


Kartan perustehtäviin liittyvien uudistusten lisäksi Googlen on helpottanut läheisten kohteiden kuten ruokapaikkojen, kahviloiden, baarien, hotellien ja vastaavien löytämistä. Kohteiden arvosteluperusteet on yhtenäistetty käyttämään perinteistä viiden tähden järjestelmää ja kohteita voi suodattaa erilaisilla hakukriteereillä.
Jos uusi Google Maps ei vielä ole päivittynyt omaan laitteeseen, päivitys tapahtunee lähipäivinä. Uuden karttaversion käyttöön vaaditaan vähintään Android 4.0 -versio käyttöjärjestelmästä.
Googlen video esittelee karttojen uusia navigaatio-ominaisuuksia:
Kommentit (7)
Tarvitsee vähtintään 4.0.3 järjestelmän
Vielä kun saisi kadunnimet suomeksi ruotsin sijaan...
ja navigointikieleksi pitäisi pystyä valitsemaan joku muu kuin käyttöjärjestelmän kieli. Englanti ei oikein taivu suomen/ruotsin kadunnimien lausuntaan :)
@2 Play:stä löytyy ohjelmia millä voit vaihtaa Androidin kielen suomeksi, vaikka sellaista ei löytyisikään itse Androidista. Kun näin teet pysyy käyttöjärjestelmän kieli englanninkielisenä, mutta ohjelmat joista suomi löytyy on suomenkielisiä.
Suomi kyllä löytyisi (note II) ja haluan pitää puhelimen englanninkielisenä mutta googlen navigaattori yrittää ääntää kadunnimet englantilaisittain eikä suomalaisittain, mikä on hirveää kuultavaa. Eikä navigointi osaa sanoa vain "left" tai "right" vaan änkeää kadunnimen aina perään.
@3, kerro toki tarkempia nimiä!
@3
Tänne kanssa nimiä kiitos! Joskus mietin löytyykö tälläistä softaa, mutta en sitten jaksanut kaivaa ja tyydyin pitämään järjestelmän kielen suomena juurikin navigoinnin takia, kun se englannittain suomen puhuminen ei ole kivaa kuunneltavaa.
@3
Tänne kanssa nimiä kiitos! Joskus mietin löytyykö tälläistä softaa, mutta en sitten jaksanut kaivaa ja tyydyin pitämään järjestelmän kielen suomena juurikin navigoinnin takia, kun se englannittain suomen puhuminen ei ole kivaa kuunneltavaa.