Galaxy S2 jää ilman Android 4.2 -päivitystä?

9
Matti Robinson

Galaxy S2 jää ilman Android 4.2 -päivitystä?
Samsungin parin vuoden takainen lippulaiva on saanut päivityksiä tähän mennessä aina Jelly Beanin 4.1.2-versioon asti, mutta nyt seinä on saattanut nousta pystyyn.

SamMobile-sivusto kertoo saksalaislähteeseen vedoten Samsungin ongelmista omaan TouchWiz-käyttöliittymään liittyen. Tämä saattaa tarkoittaa, ettei Galaxy S2 saa seuraavaa päivitystä.

Aiemmin Samsung on listannut puhelimen päivitettäväksi 4.2-versioon ja jopa tulevaan Key Lime Pie -versioon, joka kantaa versionumeroa 5.0. Saksalaissivuston tietojen mukaan voi olla, että SGS2 jää Android 4.1:een. Näin ollen vasta julkistettu Jelly Bean 4.3 jää todennäköisesti myös saamatta.



Pitkälti samaan laitteistoon ja käyttöliittymään perustuva ensimmäisen sukupolven Galaxy Note voi myös jäädä vaille päivityksiä. Molempien laitteiden uudemmat versiot ja variantit kuitenkin päivittyvät paremmin uusiin Android-versiohin.

Jos ongelmia on todella ilmentynyt, voi Samsung helpostikin jättää toista ja kolmatta vuotta vanhat laitteet vaille päivitystukea, joka patistaisi käyttäjiä vaihtamaan uudempiin laitteisiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (9)

Michelola
Michelola

1

mitä jos android tekis sen järjestelmänsä valmiiksi ennen kun alkaa julkaiseen noita beta-tasosia kikkareitaan viikon välein. Odottais rauhassa ja tois sit sen oikeasti toimivan version kun se on valmis

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pettynyt@ (vahvistamaton)

2

S2 ei niin väliä,mutta eka Note malli olisi kyllä hyvä jos tulisi tuo 4.2 versio,koska siinä olisi enemmän hyötyä uusista ominaisuuksista ym...!. :(

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
key_lime_pie (vahvistamaton)

3

Key lime pie -niminen versio kantaa numeroa 5.0?
Mistähän lähteestä tämä on varmistettu? Tietääkseni nämä ovat vain arveluita eikä mitään ole virallisesti ilmoitettu, joten niitä ei olisi silloin myöskään syytä yleisesti jakaa minään itsestään selvyytenä.

Vastaa
tataka
tataka

4

jos on luvattu 4,2 niin sitten se pitää tehdä, ja tallennustilaa 16 gigaa rammia 1 giga ja tehokkaampi tuplaydin ja gpu kuin halvemmissa android tableteissa joissa on 4,2 joka toimii hyvin, tosin sama juttu se oli galaxy s kun ei muka ics toimi, kun nyt on tullut paljon huonommalla prosessori gpu ja muistilla jopa samsungilta ics perustuvia puhelimia.

itse ihmettelen ettei mikään android valmistaja ole luvannut päivityksiä tehdä kunnolla, joka loisi brändiä, kun apple ikivanhaa iphone 3gs on päivittänyt edes tietoturvan osalta. no microsoft on luvannut windows phonelle 3 vuoden tuen, siinä olisi androidvalmistajille mallia.

no itse vaihdan puhelinta vähintään kahden vuoden välein joten ei niin väliä itselleni, paitsi jälleenmyyntiarvo on huonompi. itsellä nyt galaxy s4, jota ajattelin pitää ensi vuoden lippulaivamallien tuloon saakka, tosin voi olla että google saa jopa tehtyä tämän vuoden nexus puhelimen jossa akkukesto ei ole surkea, ja micro sd korttipaikka tai 32 gigaa muistia. tai sitten arvosteluissa tulee että odottakaa ensi vuoden mallia ;)

Vastaa
wizzy365
wizzy365

5

@ Michelola
Android tekee sen mitä asiakkaat haluaa, satoja pikkupäivityksiä jostain kumman syystä kehutaan nopeudesta kun wp puhelimen vastaava åäivitys tulee vuoden vaihteessa ja siitä on valitettu että miksi niin hidas.
SAmallahan wp päivitys pitäisi olla paljon suurempi kun andoidin päivitykset.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

6

@5
No jo on reikää jos tulee satoja pikkupäivityksiä. Onneksi olkoon vaan.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

7

Olisi ollut ihan mukava saada edes tämä 4.2.2 virallisena, niin oisi päässyt tuota uutta TouchWiziä testaamaan. Noh pärjää sitä tietty ilmankin ja tuskin tuohon TW viritelmään olisi pysyvästi tullut siirryttyä.

Sinäänsä olisi kyllä aika ihmeellistä, jos näitä 4.2.2 ja 4.3 päivityksiä pihtailtaisiin, jotta saataisiin uusia laitteita myytyä, kun kerran 5.0 pitäisi olla aika pian ovella ja sitä ei kukaan ole vanhoihin laitteisiin tainnut odottaakkaan.

Vastaa
koppine
koppine

8

Ilman TouchWiz-kikkareita vanilla käyttiksellä toimii SGS2 vielä aivan loistavasti 4.2.2:lla. Puhelinta varmaan vielä vuosikausiksi tehoa kyllä piisaa.

Vastaa
henr1
henr1

9

S2:n silloinen kilpailija HTC:n Sensation ei enää edes saanu (virallista) 4.1 JB:tä puhelimeen, joten Samppa on paremmin hoitanu puhelimiensa päivitykset..
T: entinen HTC:n puhelimen omistaja

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.