Uusi huhu Samsungin kellosta: tuplaydinprosessori ja 320x320 pikselin näyttö

12
Teemu Laitila

Uusi huhu Samsungin kellosta: tuplaydinprosessori ja 320x320 pikselin näyttö
Tietovuotojen kiihtyvän tahdin perusteella väitteet Samsungin älykellon esittelystä jo syyskuun alussa alkavat vaikuttaa uskottavilta. Kellosta ovat kertoneet omiin lähteisiinsä perustuen useat sivustot, joista tuoreimpana GigaOM kertoo sen sisuskaluista ja toiminnoista.

GigaOM-kertoo, että kehittäjille on jaettu hieman eri laitteistokokoonpanolla toimiva versioita Galaxy Gear -kellosta, mutta yhteistä laitteille on ainakin neliön muotoinen OLED-näyttö. Näytön kooksi kerrotaan noin 2,5 tuumaa ja resoluutioksi 320x320 pikseliä (181 PPI).

Vähemmän yllättäen kello perustuu Androidiin, josta käytössä on joko versio 4.1 tai 4.2. SamMobilen aiempien vahvistamattomien tietojen mukaan käyttöjärjestelmää pyörittää Samsungin oma Exynos 4212 -piiri, joka sisältää kaksi 1,5 GHz:n taajuudella toimivaa Cortex-A9-ydintä sekä Mali-400 MP4 -näytönohjainpiirin. Vaikka prosessori kuulostaa ylimitoitetulta älykellon tarpeisiin, GigaOM:n lähteet kuvailevat kellon akkukestoa "kohtuulliseksi". Lisäksi kello on varustettu kameralla. Laitteen parittaminen puhelimeen tapahtuu NFC-tekniikalla ja tiedonsiirto Bluetooth 4.0 LE -standardia noudattaen, mikä pitää tehonkulutuksen minimissä.



Yksi älykellojen loogisista käyttökohteista ovat urheilusuoritusten ja liikunnan seuranta, jota varten kellosta löytyy läjä tarpeellisia sensoreita. Kelloa todennäköisesti voidaan tulevaisuudessa hyödyntää Samsungin S Health -sovelluksessa. Lisäksi esimerkiksi kiihtyvyyssensorilla kello voidaan herättää unitilasta, kun käyttäjä nostaa sen silmiä kohti.

Mihin kelloa sitten voidaan käyttää? The Vergen aiempien tietojen mukaan se ei ainakaan kykene soittamaan puheluita eli siitä ei löydy erillistä paikkaa SIM-kortille. GigaOM kuitenkin kertoo, että odotusten mukaisesti kello toimii jatkeena puhelimen ruudulle. Sivuston lähteiden mukaan kello on synkronoitu tiiviisti puhelimen toimintaan. Esimerkiksi puhelin avaa automaattisesti kellon ruudulta juuri luetun ilmoituksen sähköpostista, kun puhelin otetaan käteen.

Puhelimen ja kellon yhteistyötä hallinnoidaan erillisellä sovelluksella. Kelloon voidaan asentaa lisää sovelluksia, jotka Googlen Play-kaupan sijaan hankintaan Samsungin omasta sovelluskaupasta. Lisäksi puhelin ja kello kommunikoivat keskenään Samsungin oman suljetun protokollan avulla, mikä tarkoittanee sitä, että kello toimii vain Samsungin omien Galaxy-puhelinten kanssa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Taeco
Taeco

1

"Kohtuullinen akunkesto" kuulostaa kaikelta muulta, kuin lupaavalta. Toisinsanoen sillä selviää iltapäivään saakka, kunhan lataa joka yö?

Tuplaytiminen prosessori rannekelloon? Kamera?? Hey come on! Kas, kun eivät siihenkin laittaneet FullHD-näyttöä.

Vastaa
Hate029
Hate029

2

Liputan kyllä Nokian puolesta, mutta pakko vitsailla: Nokialta tulee tuon julkaisun jälkeen versio, missä on 43 megapikselin kamera! Oikeasti jos ranteeseen laittaa puhelimen niin siitä voisi karsia turhat ominaisuudet pois. Puhelut, tekstarit, bluetooth. Näytönsäästäjä, joka näyttää ajan. Lähes kaikki muu on ylimääräistä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
SamppaS @ (vahvistamaton)

3

@2
The Vergen aiempien tietojen mukaan se (ei ainakaan kykene soittamaan puheluita eli siitä ei löydy erillistä paikkaa SIM-kortille).
GigaOM kuitenkin kertoo, että odotusten mukaisesti kello toimii jatkeena puhelimen ruudulle!.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
SamppaS @ (vahvistamaton)

4

Tämä Samsungin älykello on tarkoitettu yhteensopivan/kommunikoivat yhteen Samsung älypuhelimen kanssa...Laitteen parittaminen puhelimeen tapahtuu NFC-tekniikalla ja tiedonsiirto Bluetooth 4.0 LE -standardia noudattaen,mikä pitää tehonkulutuksen minimissä.

Vastaa
coreyz
coreyz

5

Tuo olisi toiminut 80-luvulla kun kaikilla roikkui joku ranteessa. Nyt kun kukaan ei enää pidä jotain riippakiveä ranteessaan, niin miten ihmeessä Samppa kuvittelee että kaikki haluu taas roikottaa jotain ylimääräistä aparaattia mukaanaan?

Joku laittaa Apple tuote huhun liikkeelle, niin Samppa on jo heti näpläämässä omaa versiota älykaulahuivista. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
VesaViiksi (vahvistamaton)

6

Sitä ongelmien määrää ja kaatuilua. Köh. Varmaan ranne jatkuvasti hiestä märkänä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
puhelinko (vahvistamaton)

8

Miksi täällä sivustolla muuten kirjoitetaan yleensäkin tästä kellosta jos se ei ole puhelin? Eihän täällä mainita sanallakaan mm. tableteista jotka enemmän ovat puhelimia kuin tällainen kello? Seuraavaksi varmaan kirjoitetaan Samsungin valmistamista sukista?

Vastaa
wipe2000
wipe2000

9

@9 No kyllähän tuo aika lailla liittyy puhelimeen.

Ihan mielenkiintoinen konsepti, mutta lähinnä leikkikalu, eikä tosiaan ranteessaan moni halua enää mitään ekstraa kantaa. Ja varsinkin, jos se pitää riisua pois joka ilta tai edes kerran viikossa ladattavasksi... puolen vuoden akku olisi kohtuullinen.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

10

@11
Onhan tuotakin huhuiltu vaikka kuinka kauan, mutta vaikea sitä on etukäteen spekuloida, kun tiedot ovat olemattomat. Samat ongelmat edessä kuin muillakin valmistajilla - mihin sitä kukaan tarvitsee eli miksi ostaa? Ja lisäksi vielä oletettava rajoitus toimimisesta vain i-laitteiden kanssa.

Eikös sykemittareita, myös kellon muodossa, ja niin stand-alone, kuin puhelimen kanssa jutteleviakin, ole kuitenkin jo olemassa aika monella valmistajalla? Ja Android-kellojakin löytyy ainakin Kiinasta jo pilvin pimein.

Vastaa
pentsu
pentsu

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti puhelinko:

Miksi täällä sivustolla muuten kirjoitetaan yleensäkin tästä kellosta jos se ei ole puhelin? Eihän täällä mainita sanallakaan mm. tableteista jotka enemmän ovat puhelimia kuin tällainen kello? Seuraavaksi varmaan kirjoitetaan Samsungin valmistamista sukista?

Miksi tällä sivustolla pitäisi kirjoitella pelkistä puhelimista?

Kuten joku jo mainitsikin, tämä olisi ollut kova sana 80-luvulla. Tässä ikäänkuin ympyrää sulkeutuu. Ainakin mulla aikoinaan juuri puhelin syrjäytti rannekellon, ja luulen että monen muunkin kohdalla on käynyt näin. Ei tarvitse kantaa ranteessa mitään, kun ajan voi tarkistaa puhelimesta.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

12

Erikoiskäyttöön, kuten juoksulenkin ajaksi kello, jossa sykemittari, gepsi ja mp3-soitin BT-yhteydellä, kuten http://www.iltalehti.fi/digi/2013083017432774_du.shtml , voi hyvinkin olla kova juttu, mutta päivittäiseen pitoon vaikea kuvitella. Ehkä taas sitten kun ollaan In Time -elokuvan tyyppisessä näyttötekniikassa (toivottavasti ei kuitenkaan siinä elinaikalaskurissa), joka ilmeisesti integroituu kauniisti ihon sisään, käden kudoksiin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.