Apple järjestää julkistustapahtuman myös Kiinassa

3
Manu Pitkänen

Apple järjestää julkistustapahtuman myös Kiinassa
Apple järjestää 10. syyskuuta San Franciscossa julkistustilaisuuden, jossa esitellään hyvin suurella todennäköisyydellä yhtiön uusittu puhelinmallisto. Yhtiö on lähettänyt kutsuja myös toiseen tilaisuuteen, joka järjestetään 11. syyskuuta Pekingissä (aikaeron takia tilaisuudet alkavat samoihin aikoihin). San Franciscossa ja Pekingissä pidettävien tilaisuuksien teema on kutsukirjeiden perusteella sama.

Pekingissä pidettävä tilaisuus on vahva merkki siitä, että Apple on vihdoin onnistunut neuvottelemaan sopimuksen China Mobilen kanssa. Applen puhelimet ovat puuttuneet tähän asti maailman suurimman teleoperaattorin valikoimista. IPhonen tuleminen China Mobilelle on varmasti erillisen julkistustilaisuuden arvoinen asia.



China Mobile valmistautuu TD-LTE-verkkon kaupallisen käytön aloittamiseen Pekingissä tämän vuoden loppuun mennessä. Kuluttajien siirtymistä 4G-liittymien pariin saattaisi vauhdittaa jos operaattorilla olisi tarjolla Applen iPhone-puhelin.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook matkasi kesällä Kiinaan, jossa se tapasi kiinalaisia teleoperaattoreita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentit (3)

elvasti
elvasti

3

@Mauriland: Mietin juuri samaa, tuossa kuvassa taitaa ollakin ne värivaihtoehdot, mitä siihen uuteen iPhone 5C on saatavilla. Länsimaihin myydään sitten ns. premiumia jopa kultakuorilla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.