WSJ: Nokian Lumia-toimitukset kohosivat uuteen ennätykseen

Manu Pitkänen

WSJ: Nokian Lumia-toimitukset kohosivat uuteen ennätykseen
Wall Street Journalin lähteiden mukaan Nokia toimitti heinä-syyskuussa Lumia-älypuhelimia ennätyksellisen paljon. Windows Phone -puhelinten toimitukset kipusivat yli kahdeksaan miljoonaan kappaleeseen.

Kahdeksan miljoonaa Windows Phone -puhelinta on Nokialle uusi ennätys, mutta suurempiin kilpailijoihin nähden myynti vetää edelleen kovin huonosti. Apple ilmoitti uusien iPhone-puhelimien myynnin avausviikonloppuna kysynnän nousseen kolmen päivän aikana yhdeksään miljoonaan kappaleeseen. Puhelimia sai tuolloin 11 maassa.

Vuodentakaiseen verrattuna Nokian Lumia-myynti on petrannut kuitenkin hyvin. Viime kesänä Lumioita toimitettiin vain 2,9 miljoonaa kappaletta. Yksi avaintekijöistä kasvuun lienee Lumia 520, joka Microsoftin mukaan on maailman myydyin Windows-laite.



Syyskuun alussa Microsoft ilmoitti ostavansa Nokia laiteliiketoiminnan. Kaupalle haetaan omistajien hyväksyntä marraskuussa pidettävässä yhtiökokouksessa. Kaupan odotetaan astuvan voimaan ensi vuoden alussa. Microsoft on arvioinut, että sen huomassa älypuhelinmyynti yltää nollatulokseen 50 miljoonan laitteen vuosimyynnillä (12,5 miljoonaa puhelinta per kvartaali).

Nokia julkaisee heinä-syyskuun tuloksensa 29. lokakuuta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.