Samsung lähettänyt kutsuja MWC:ssä järjestettävään Tizen-julkaisuun

Matti Robinson

Samsung lähettänyt kutsuja MWC:ssä järjestettävään Tizen-julkaisuun
Tizen se ei tunnu kuolevan millään. Samsung on taas järjestämässä MWC:n yhteydessä tapahtumaa, jossa se kertoo uusista Tizen-laitteista. Nähtäväksi jää olisiko jotain puhelinta tarjolla. Toistaiseksi ainoa laite mitä Samsung on vahvistanut esittelevänsä on uusi Galaxy NX -kameran variantti.

Samsung järjestää kutsutilaisuuden Barcelonassa päivää ennen Mobile World Congressin alkua, joka on totutusti usealle yritykselle kiireinen julkistuspäivä. Paikalla on useita japanilaisoperaattoreita, mutta suurinta niistä ei todennäköisesti paikalla nähdä. Kuten kerroimme viikko sitten, NTT Docomo hyllytti Tizen-suunnitelmansa.

Valitettavasti tiedot ovat laitteiden osalta hyvin vähäisiä, joten voi vain arvata mitä Arts Hotelissa tapahtuu. Tizen-puhelimet ovat myöhästyneet aina vain uudestaan, joten olisi jo aika saada jotain konkreettista esiteltyä, mikäli Tizenille haluaa minkäänlaista tulevaisuutta. Voi toki olla, että Samsung tyyty tarkkailemaan tilannetta ja tekee ainoastaan uuden katsauksen Tizenin kehitykseen, julkistaen muutaman ei-niin-tärkeän laitteen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.