Samsung ja Google yhdistivät voimansa: Valmiina puolustamaan Androidia uudella patenttisopimuksella

1
Manu Pitkänen

Samsung ja Google yhdistivät voimansa: Valmiina puolustamaan Androidia uudella patenttisopimuksella
Samsung ja Google ovat sopineet patenttiensa ristiinlisensioinnista. Sopimuksen kattavuudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen piiriin kuuluu muitakin kuin mobiilipatentteja.

Google ja Samsung eivät ole olleet oikeudessa toistensa kimpussa, joten sopimuksen tarkoitus ei ole sovittaa vanhoja riitoja, vaan pikemminkin voimistaa yhtiöiden välistä Android-liittoumaa. Yhtiöiden neuvotteleman sopimuksen piiriin kuuluu niin nykyiset patentit kuin seuraavan 10 vuoden aikana myönnettävät patentitkin. Samsung pääsee siis Googlen ostaman Motorolan patentteihin kiinni.

Lehdistötiedotteessa Google ja Samsung totesivat, että sopimus on osoitus siitä, että innovaation kannalta on parempi tehdä yhteistyötä kuin tapella. Tämä lienee piikki lienee ollut suunnattu Applelle, joka on ollut käräjillä Samsungin kanssa viime vuodet. Molemmat Android-yhtiöt ovat Applen johtaman Rockstar-konsortion viime syksyllä nostaman kanteen kohteena.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.