Google ostaa palan Lenovoa Motorola-kaupan yhteydessä (PÄIVITETTY)

Matti Robinson

Google ostaa palan Lenovoa Motorola-kaupan yhteydessä (PÄIVITETTY)
Google vahvisti noin viikko sitten myyvänsä Motorolan matkapuhelinliiketoiminnan Lenovolle. Kaikessa hiljaisuudessa Google on kuitenkin samalla sijoittanut Lenovoon satoja miljoonia.

Reuters kertoo Hong Kongin pörssin tiedoista, että kun Motorola kauppa valmistuu, siirtyy liki kuusi prosenttia Lenovosta Googlen omistukseen. Google osti 750 miljoonalla dollarilla yli 600 miljoonaa Lenovon osaketta. Tarkalleen 5,94 prosenttia Lenovosta maksoi noin neljänneksen Motorolan kauppasummasta, joka oli 2,91 miljardia dollaria.

Kenties Google haluaa näin varmistaa Lenovon lojaalisuuden Androidille myös jatkossa. On jopa mahdollista, että Google hakee Nexus-yhteistyötä tätä kautta. Huhut ovat kuitenkin kertoneet, että Nexus-sarja lopetettaisiin nykyisenlaisena.

Päivitys: On selvinnyt, ettei Google ole ostanutkaan osaa Lenovosta. Hakukonejätti ei omista, eikä tule kaupan myötäkään omistamaan yhtään Lenovon osaketta. Kyse oli Hong Kongin pörssin kirjaamien merkintöjen virheellisestä tulkitsemisesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.