Safiirin tuotantokustannukset laskemassa: Applen sopimusvalmistaja kehitti uusia laitteita

1
Manu Pitkänen

Safiirin tuotantokustannukset laskemassa: Applen sopimusvalmistaja kehitti uusia laitteita
Applen safiirituotanto arizonalaisen Mesan kaupunkiin pystytetyssä tehtaassa on edennyt suunnitelmien mukaisesti, kertoo tuotannosta vastaava GT Advanced Technologies (GTAT) osavuosikatsauksessaan. Yhtiö kertoi pari päivää aiemmin julkaistussa tiedotteessa, että se on saavuttanut edistysaskeleita safiirin tuotantokustannusten alentamiseksi.

Suurin syy miksi naarmuttamista hyvin kestävää safiiria ei ole käytetty esimerkiksi älypuhelimien näytöissä, on ollut sen korkeat tuotantokustannukset. Safiirista valmistettu puhelimen näytön suojalasi on ollut moninkertaisesti kalliimpi kuin esimerkiksi Corningin kemiallisesti vahvistetut Gorilla Glass -lasit.

Hintaero on kuitenkin kapenemassa, sillä GT Advanced Technologies on esitellyt uuden ASF165-uunin, jonka avulla voidaan kasvattaa 165 kilogrammaa painavia safiiriaihioita. Aiemman sukupolven uunnilla kyettiin valmistamaan korkeintaan 115 kilogramman painoisia aihioita. Uusien uunien toimitukset alkavat heinä-syyskuussa. Mitä suurempia aihiot ovat, sitä enemmän niistä saadaan leikattua lopputuotteeksi käsiteltäviä palasia. Logiikka on siis sama kuin esimerkiksi piikiekoissa (ja niiden halkaisijan kasvattamisessa).



Samassa lehdistötiedotteessa GTAT paljasti kehittäneensä ratkaisun, jonka avulla voidaan valmistaa aihioita, jotka ovat merkittävästi suurempia kuin mihin ASF165:llä päästään. Tekniikan tarkemmat yksityiskohdat aiotaan kuitenkin pitää vielä salassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

Taeco
Taeco

1

Eikös safiirilasi kuitenkin säry gorillalasia herkemmin pudotessaan? En ole aivan varma, onko naarmujen väheneminen särkymisherkkyyden kustannuksella sen arvoista.

Mutta mielestäni kaikkien valmistajien pitäisi suojata huippumalliensa kameran optiikka safiirilasilla. Linssi on niin pieni, ettei säry herkästi ja sen valmistaminenkaan ei ole aivan yhtä kallista. Kameran linssi ei saisi missään tapauksessa naarmuuntua, tai koko kamera on pilalla, kun linssi ei ole edes vaihdettavissa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.