Huhu: HTC:n suunnitelmissa kaksi uutta versiota One (M8) -lippulaivasta

Juha Tuppi

Huhu: HTC:n suunnitelmissa kaksi uutta versiota One (M8) -lippulaivasta
Tuoreimpien väitteiden mukaan HTC One (M8) -älypuhelimesta olisi mahdollisesti tiedossa kaksi uutta mallia.

Luottovuotaja @evleaks paljasti viime viikolla HTC One (M8) "Prime" -älypuhelimen väitettyjä laitteistotietoja. Nyt 9to5Google-sivusto väittää saaneensa tietoja, joiden mukaan HTC suunnittelee tuoreesta lippulaivapuhelimestaan uusia "Plus"- ja "Advance"-nimillä kutsuttuja versioita. Lähteen mukaan tiedot ovat peräisin valmistajan sisäpiiristä.

"Plus"-versio tulee lähteen mukaan varustettuna ainoastaan yhdellä 13 megapikselin kameralla ja optisella kuvanvakaimella. Näytön koosta ei vielä ole tietoa, mutta 9to5Googlen tietolähde paljasti, että kyseessä olisi "2K-näyttö tähän asti korkeimmalla pikselimäärällä", mikä voi tarkoittaa 2560 x 1440 -resoluutiota alle 5,5 tuuman näytöllä. Mikäli tämä pitää paikkansa, "Plus" saattaisikin olla oma uusi versionsa eikä esimerkiksi uudelleen nimetty "Prime", sillä aiempien huhujen mukaan "Prime" tulisi 5,5 tuuman QHD-näytöllä. Laitteeseen on myös väitetysti tulossa Qualcommin Snapdragon 805 -piiri sekä kolme gigatavua keskusmuistia. "Plus"-versiolta odotetaan myös metallirunkoa sekä vesitiivistä suojausta.



"Advance" tulisi lähteen mukaan samoilla laitteistotiedoilla kuin "Plus", mutta muovisella rungolla varustettuna. Huhujen mukaan "Advance" olisi tarkoitettu Aasian markkinoille. Ei ole tiedossa, tulevatko molemmat laitteet myyntiin samoille markkinoille, mutta lähteen tietojen perusteella ne on tarkoitus julkaista samaan aikaan. Laitteet olisi ilmeisesti tarkoitus saada myyntiin ennen Applen iPhone 6:n julkaisua, ja yksi 9to5Googlen lähteistä kertoikin "Plus"- ja "Advance"-mallien julkaisun tapahtuvan elokuussa tai viimeistään syyskuun alussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.