Maailman ensimmäinen älypuhelin täytti 20 vuotta

2
Manu Pitkänen

Maailman ensimmäinen älypuhelin täytti 20 vuotta
Maailman ensimmäinen älypuhelin, IBM:n kehittämä Simon, saapui kauppoihin 16. elokuuta 1994 eli tasan 20 vuotta sitten. Puhelinta myytiin pelkästään Yhdysvalloissa, jossa sitä meni kaupaksi yhteensä 50 000 kappaletta. Simonin myynti lopetettiin heti seuraavan vuoden alussa.

Kahden vuosikymmenen aikana on otettu isoja harppauksia eteenpäin, sillä vajaa neljä senttiä paksu Simon painoi noin 500 grammaa ja sen akusta riitti virtaa vain tunniksi. Monet nykyaikaiset älypuhelimelle tunnusomaiset ominaisuudet löytyivät kuitenkin jo Simonista, minkä takia sitä kutsutaankin ensimmäiseksi älypuhelimeksi. Simonista löytyi esimerkiksi kalenteri- ja muistiinpanosovellukset sekä sähköposti.

Puhelimessa iso monokromaattinen kosketusnäyttö ja sen mukana tuli stylus-kynä.

IBM aloitti Simon kehityksen jo vuonna 1992. Puhelimen kaupallistamisessa auttoi BellSouth Cellular, joka vastasi myös puhelimen jakelusta. Simonia myytiin aikoinaan 899 dollarin hintaan, mikä US Inflation Calculatorin mukaan vastaa nykyrahassa noin 1450 dollaria.



Businessweek julkaisi Simonia käsittelevän artikkelin kaksi vuotta sitten, joka kannattaa ehdottomasti lukea mikäli puhelimen tarina kiinnostaa tarkemmin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (2)

teppoI
teppoI

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti imprezzion86:

Kukahan tätä muka käytti? Sillloiset tietotekniikan propellihatut varmaan.

Käsittääkseni tuon ajan bisnesmiehet.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.