Jollan odotettu Uitukka-päivitys toi merkittävän uudistuksen

6
Sami Koivunen

Jollan odotettu Uitukka-päivitys toi merkittävän uudistuksen
Jolla on odotettua pidemmän ajan jälkeen julkaissut uuden ohjelmistopäivityksen Sailfish-käyttöjärjestelmään. Uitukaksi nimetty päivitys tuo mukanaan siirtymisen Qt 5.2 -kehitysympäristöön.

Sailfishin yhdeksäs päivitys on Jolla-käyttäjille vapaaehtoinen. Ladatakseen noin 300 megatavun kokoisen päivityspaketin tulee Jollalle lähettää sähköpostia Jollan tiedotteesta löytyvien ohjeiden mukaisesti. Jos laitteen päivittää Uitukka-versoon, voi laite toimia ajoittain hitaasti tai jopa kaatua RAM-muistin puutteen takia. Uitukan asennuksen jälkeen laitteeseen ei voi lisäksi palauttaa aikaisempia käyttöjärjestelmäversioita.

Uitukka tuo Jollalle useita uusia ominaisuuksia parantaen myös olemassa olevaa käyttöliittymää. Merkittävimpänä uudistuksena Jolla siirtyi käyttämään Qt 5.2 -kehitysympäristöä, mikä oli myös syy päivityksen viivästymiselle. Uitukassa on päivitetty myös mm. karttasovellusta, sähköpostisovellusta, mediasoitinta ja selainmoottoria. Päivityksille ominaiseen tyyliin Uitukasta löytyy lisäksi vaikuttava lista bugikorjauksia ja pienempiä parannuksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
jollitus (vahvistamaton)

1

Seuraavana odotuslistalla on sitten QT 5.3, onhan tuo 5.2 kuitenkin jo lähes vuoden vanha, jopa finaaliversioltaan.

Vastaa
mniskane
mniskane

2

Oli kyllä sen verran tiukka sales pitch että on ihmeellistä jos kaikki eivät ryntää lähettään sitä mailia.

Tuossa on kuitenkin mahdollisuus saada hitautta ja toimintahäiriöitä ilman mahdollisuutta takaisin paluuseen.

-Make-

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

3

Itse pääsin kunnolla kokeilemaan jollaa ensimmäisen kerran muutama viikko sitten ja yllätyin todellakin positiivisesti.

käyttöjärjestelmä toimi täysin viiveettä eikä kamerakaan mikään huono ollut. Näytön kääntymättömyys tietysti harmittaa, mutta ehkä seuraavassa mallissa?
Saattaa ola, että voisin ostaakin Jollan next gen. mallin

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mrmistermrmister:

Näytön kääntymättömyys tietysti harmittaa, mutta ehkä seuraavassa mallissa?


Millaista näytön kääntymistä kaipaat ?
Yleensä kääntely luureissa tapahtuu kääntämällä laitetta. joskus vuosia sitten oli yksittäisiä laitteita joissa itse näytön sai käänettyä, mutta kosketusnäytöllisillä tuskin tarpeen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

6

Joka tapauksessa kiinnostaisi tietää millaista näytön käänneltävyyttä 3@ viestissä jäätiin kaipaamaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.