Android Lollipop lähtenyt jakeluun LG G3:lle

3
Puhelinvertailu

Android 5.0 Lollipop pääsee pikkuhiljaa jakeluun muillekin kuin Googlen laitteille. Nyt vuorossa on LG G3, joka saa nyt päivityksen Euroopassa. Aiemmin G3 sai päivityksen jo Etelä-Koreassa, mutta Yhdysvalloissa odotellaan edelleen.

Nyt LG:n lippulaivalla pääsee siis nauttimaan uuden Androidin tuomista herkuista joihin lukeutuvat mm. Material Design -ulkoasu, parempi ilmoitusten hallinta sekä uudistukset puheentunnistuksessa. GSMDome kertoo, että ainakin Saksassa päivityksen voi jo ladata.

Omistatko LG G3:n ja oletko saanut ladattua jo uuden Android-version?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (3)

kapee
kapee

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Skalevi:

Kellään tietoa tuleeko Lollipop G2:seen??

Huhujen mukaan G2 saa päivityksen hieman G3 myöhemmin.


edit: tämä uutinen siis marraskuulta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.