Samsung ei saakaan Applelta tärkeitä tilauksia?

3
Manu Pitkänen

Samsung ei saakaan Applelta tärkeitä tilauksia?
Sanoimme jo pari viikkoa sitten, että taiwanilaisilla ja korealaisilla on käynnissä jonkinlainen informaatiosota siitä valmistaako Applen ensi vuoden mobiililaitteissa käytettävät taiwanilainen TSMC vai korealainen Samsung. Pari viikkoa sitten korealaiset lähteet väittivät Samsungin napanneen A9-piirien tilaukset ja jo silloin oli aika selvää, että lähiaikoina taiwanilaiset lähteet väittäisivät pian toista.

Näin on myös kävi, sillä Taipei Timesin mukaan TSMC olisi napannut valtaosan A9-piirien tilauksista. Kokosimme jo edelliseen uutiseen listaa A9:ään liittyvästä ristiriitaisesta uutisoinnista.

Mihin sitten pitäisi oikein uskoa? Lyhyesti sanottuna ei mihinkään, mutta muutamat merkit viittaavat siihen, että A9:n valmistuksesta vastaisi TSMC.



Ensinnäkin TSMC on ohjeistanut reipasta kasvua ensi vuodelle ja perusteluna käytettiin mobiililiiketoiminnan kasvua. Kasvu tulee käytännössä Applelta tai Qualcommilta. TSMC on kehittänyt aggressiivisesti uutta 16 nm FF+ -tuotantomenetelmää, jolla massatuotanto voidaan aloittaa odotettua aiemmin: ensi vuoden kesällä. Aikataulu sopii yhteen Applen perinteisen iPhone-julkaisuaikataulun kanssa.

Hieman epävarmempana perusteluna voidaan käyttää viime aikoina liikkuneita huhuja Nvidian ja AMD:n tulevien grafiikkaohjaimien valmistusmenetelmästä. Applen/Qualcommin on sanottu varanneen TSMC:n 16 nanometrin tuotantoa niin paljon, että grafiikkaohjainsuunnittelijat joutuvat käyttämään vanhempaa tuotantomenetelmää tulevissa piireissä. Applen A8-piirien on sanottu olleen pääsyy miksi Nvidian uusimmat 900-sarjan ohjaimet käyttävät edelleen 28 nm:n tekniikkaa: 20 nanometrin kapasiteetti ei riitä Nvidian piirien valmistukseen.

Applen A8-piirien valmistuksesta vastaa TSMC, jonka kanssa Applella on kerrottu olevan usean vuoden mittainen sopimus. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Apple lipeäsi yhteistyöstä vuoden jälkeen – jos näin olisi, tarkoittaisi se isoa lovea TSMC:n mobiililiiketoiminnalle. Lisäksi TSMC:n 16 nanometrin tuotantotekniikalla on paljon yhteistä tänä vuonna käynnistyneen 20 nm:n tekniikan kanssa, mikä mahdollistaa jo rakennetun kapasiteetin käytön 16 nm:n piirien valmistuksessa. Yhteneväisyyksien ansiosta 16 nm:n tekniikan kehitys on sujunut nopeasti ja periaatteessa tuotannon saanto pitäisi olla hyvällä tasolla (mikä voi tarkoittaa Applelle edullisempaa hintaa).

Markkinahuhujen mukaan GlobalFoundries viivästyttäisi 14 nm:n tuotannon ylösajoa, mikä on myös merkki siitä, ettei Samsung olisi saanut itselleen suuria piiritilauksia. Tänä vuonna julkaistun lisenssisopimuksen mukaan Globalfoundries ja Samsung käyttävät tuotantolaitoksissaan yhteistä 14 nm:n FinFet-tekniikkaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Jonahan
Jonahan

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _turtle:

En tiennytkään, että Samsung on näin Omena-riippuvainen..

Ei Samppa nyt ihan riippuvainen ole, mutta kelle tahansa sopimusvalmistajalle kelpaa Applen SoC tuotanto, joka oli viime vuonna kokonaisuudessaan (iPhonet, iPadit, AppleTVt) noin 300 miljoonan kappaleen hujakoilla. Toki siruja on useampaa mallia ja valmistajiakin, jokaisella piirillä huomattava volyymi.

Ja tulevina vuosina volyymi kasvanee, AppleTV:sta on huhujen mukaan tulossa uusi versio, iPad mallisto kasvaa ja iPhone myynti ei näytä yskivän. Itse veikkaisin, että myös osa Applen Mac OSX -laitteista tulee seuraavan parin vuoden aikana siirtymään Applen itsesuunnittelemaan ARM-siruun, joka kasvattaa volyymia muutamalla miljoonalla per neljännes.

Vastaa
_turtle
_turtle

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _turtle:

En tiennytkään, että Samsung on näin Omena-riippuvainen..

Ei Samppa nyt ihan riippuvainen ole, mutta kelle tahansa sopimusvalmistajalle kelpaa Applen SoC tuotanto, joka oli viime vuonna kokonaisuudessaan (iPhonet, iPadit, AppleTVt) noin 300 miljoonan kappaleen hujakoilla. Toki siruja on useampaa mallia ja valmistajiakin, jokaisella piirillä huomattava volyymi.

Ja tulevina vuosina volyymi kasvanee, AppleTV:sta on huhujen mukaan tulossa uusi versio, iPad mallisto kasvaa ja iPhone myynti ei näytä yskivän. Itse veikkaisin, että myös osa Applen Mac OSX -laitteista tulee seuraavan parin vuoden aikana siirtymään Applen itsesuunnittelemaan ARM-siruun, joka kasvattaa volyymia muutamalla miljoonalla per neljännes.

'Tärkeitä tilauksia'

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.