Windows 10:tä pääsee testaamaan Lumioilla jo tässä kuussa

1
Manu Pitkänen

Windows 10:tä pääsee testaamaan Lumioilla jo tässä kuussa
Ennakkoon osattiin odottaa, että Microsoft esittelee Windows 10:n puhelimille tarkoitetun version 21. tammikuuta pidettävässä tilaisuudessa ja The Vergen lähteet ovat osoittaneet odotukset oikeiksi.

Microsoft on valmistautunut Windows 10:n puhelinversion esittelyyn esimerkiksi julkaisemalla Windows Phonen sovelluskaupassa Phone Insider -sovelluksen, jonka kautta on mahdollista päästä mukaan käyttöjärjestelmän ennakkoversioiden testaamiseen. Samanlaista testikäyttömahdollisuutta on tarjottu Windows 10:n työpöytäversiollekin.

Windows 10:n puhelinversion beta-versio tulee ladattavaksi tammikuun loppuun mennessä. Ominaisuuksien osalta sen odotetaan olevan kuitenkin karsittuversio lopulliseen julkaisuun nähden.

Windows 10:n puhelinversion käyttöliittymässä on otettu mallia isommille näytöille tarkoitetuista Windowsista ja The Verge kuvailee jutussaan sitä ARM-suorittimille tarkoitettujen Windows Phone- sekä Windows RT -käyttöjärjestelmien yhdistelmäksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

1

Tuohon Phone Insider -sovellukseen ei pysty tällä hetkellä kirjautumaan, vaikka olisikin rekisteröitynyt Windows Insider -sivustolla. En myöskään ymmärrä, miksi julkaisivat tuon sovelluksen, kun Lumioissa on ennestään ollut jo Preview for Developers, jonka kautta on lähiaikoina alkanut tulla päivityksiä?

Aiemmin käytin Lumia 1020:lla Windows Phone 8.1:n Developer Preview -versiota ja sehän oli jo oman kokemuksen mukaan beta -vaiheessa huomattavasti parempi kuin alkuperäinen 8.0.

Lisäksi olen asentanut vanhemmalle tietokoneelleni Windows 10 Technical Previewin joitain kuukausia sitten, ja täytyy siitäkin sanoa, että kyllähän se betaksi todella hyvin toimii viimeisimmän suuren päivityksen (November update) jälkeen.

Mikäli mahdollista, aion myös asentaa Windows 10 puhelinversion Lumiaani. On mielenkiintoista nähdä aina uusinta tekniikkaa, vaikken ole aivan varma onko se yhteensopiva Lumia 1020:n kanssa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.