Tätä Android-käyttäjien tulisi kadehtia iPhonessa

3
Manu Pitkänen

Tätä Android-käyttäjien tulisi kadehtia iPhonessa
Apple ja Google esittelivät iOS 8:n ja Android Lollipopin samoihin aikoihin viime vuoden kesäkuussa. Apple aloitti uuden käyttöjärjestelmänsä jakelun ympäri maailmaa syyskuussa ja Google laittoi Lollipopin jakoon Nexus-laitteille marraskuussa.

Vaikka uusien käyttöjärjestelmien julkaisussa on vain muutaman kuukauden viive, on niiden käyttöönotossa huikea ero. Reilussa neljässä kuukaudessa Apple on saanut 72 prosenttia mobiilikäyttäjistään siirtymään iOS 8:n pariin, kun taas Android 5.0 Lollipopia käyttää vain 1,6 prosenttia Google Play -käyttäjistä.

Valtava ero uusimman käyttöjärjestelmäversion käyttöönotto-osuuksissa johtuu muun muassa siitä, että Apple hallitsee iPhoneissa strategisesti kaikkein tärkeimmät komponentit, kuten niiden käyttöjärjestelmän. Apple voi alusta lähtien kehittää käyttöjärjestelmäänsä yhteistyössä operaattoreiden kanssa, jolloin ohjelmiston yhteensopivuus eri matkapuhelinverkkojen kanssa saadaan varmistettua varhaisessa vaiheessa. Lisäksi Apple on pitänyt laitevalikoimansa hyvin yksinkertaisena, minkä ansiosta päivitettäviä laitetyyppejäkään ei ole päässyt tuhottomia määriä markkinoille.



Androidin kohdalla käyttöjärjestelmän kehitys ja laitevalmistajat ovat jakaantuneet omiin leireihinsä. Kun Google sai valmiiksi Android Lollipopin viime syksynä, alkoi vasta tässä vaiheessa laitevalmistajilla työ ohjelmiston räätälöimiseksi heidän puhelimiinsa sopivaksi (todellisuudessa räätälöinti aloitettiin jo keskeneräisellä ohjelmiston aikana). Tämän jälkeen laitevalmistajat alkavat yhdessä operaattoreiden kanssa testata ohjelmiston yhteensopivuutta. Useat välikädet tarkoittavat käyttäjän näkökulmasta käytännössä sitä, että käyttöjärjestelmäpäivitysten julkaisu saattaa venyä useita kuukausia.

Uusimman Androidin alhaista käyttöönotto-osuutta lisää myös se, että markkinoilta löytyy miljoonia ja taas miljoonia hyvin edullisia älypuhelimia. Ohjelmistotuen tarjoaminen näille laitteille on hyvin harvoin minkään puhelinmerkin prioriteettilistalla – puutteellinen ohjelmistotuki onkin yksi syy, miksi puhelinta myydään halvalla. Jos ajallaan tulevat ohjelmistopäivitykset ovat sinulle tärkeitä, kannattaa tiirata Googlen Nexus-laitteiden perään.

Pitää kuitenkin todeta, että edelliseen iOS 7:ään verrattuna iOS 8:n käyttöönotto on edistynyt selvästi hitaammin. Vuosi sitten iOS 7 löytyi Applen mukaan 80 prosentista sen mobiililaitteista. Noin kahdeksan prosenttiyksikön ero iOS 7:n ja iOS 8:n edistymisen välillä saattaa johtua iOS 8:ssa havaituista ongelmista. Käyttöjärjestelmä vaatii varsin paljon tyhjää tallennustilaa asennuksen aikana, minkä lisäksi bugit ovat olleet sen kiusana.

Toisaalta käyttäjän näkökulmasta iOS 8 vaikuttaa pienemmältä päivitykseltä kuin uudella käyttöliittymällä varustettu iOS 7. Tämä saattoi innostaa ihmisiä vuosi sitten siirtymään uudempaan iOS:ään.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -40%

Oppo Reno10
199 € DNA
275 € Summ
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Honor X7a – hinta laskenut -30%

Honor X7a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy S24 FE
565 € Summ
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 90 – hinta laskenut -29%

Honor 90
199 € DNA
239 € Power
249 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentit (3)

Viltsu17
Viltsu17

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

5.0 ja 5.0.1 Lollipop ovat niin bugisia muilla kuin Nexus laitteilla, että ei niiden julkaisussa ole järkeä. Se on yksi merkittävimpiä syitä uuden käyttiksen heikolle käyttöönotolle.

Joulukuussa oltiin julkaistu 5.0.2 versio. Sen myötä Lollipop julkaisut ovat varmasti lähempänä tulevaisuutta.
http://www.gsmarena.com/motorola_moto_e...-news-11057.php

Olisin eri mieltä tuon bugisuuden osalta. Itselläni aktiivikäytössä LG G3 ja vastaan on tullut yksi minor bugi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.