Lumiat saavat tuen uudelle USB-liitännälle ja -muistitikuille

6
Manu Pitkänen

Lumiat saavat tuen uudelle USB-liitännälle ja -muistitikuille
Microsoft kertoi yhteistyökumppaneille tarkoitetussa WinHEC-tapahtumassa, että Windows 10:n mobiililaitteille tarkoitettu versio on saamassa tuen USB Type C -liitännälle ja joukolle uusia protokollia.

Windows 10:n mukana on tulossa esimerkiksi tuki USB Dual Role -ominaisuudelle, mikä mahdollistaa laitteen toimimisen sekä isäntälaitteena että lisälaitteena. Käyttäjän näkökulmasta USB Dual Role -tuki tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa Lumia-älypuhelimiin voidaan kytkeä USB-massamuisteja, -näppäimistöjä tai -peliohjaimia.

Jo Windows Phone 8.1:n kehitysvaiheessa Lumioiden huhuttiin saavan tuen massamuistien kiinnittämisen mahdollistavalle USB OTG:lle, mutta Lumia-käyttäjien pettymykseksi niin ei lopulta käynyt. Windows 10:n myötä tämäkin puute voidaan vihdoin ruksia Windows-puhelimien puutelistasta pois.

Uutta USB Type C -liitäntää käyttäviä laitteita on jo nähty muutamia (Nokia N1, Apple MacBook ja Google Chromebook Pixel), mutta myöhemmin tänä vuonna niiden määrä lisääntynee kun uusia Android- ja Windows-laitteita saadaan markkinoille. Google on jo vahvistanut Type C -liitäntää käyttävien Androidien olevan kehitteillä.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Skyline – hinta laskenut -36%

HMD Skyline
319 € DNA
339 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1499 € Hobby Hall
1849 € BIGBOX.FI

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G24 Power – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G24 Power
122 € Summ
149 € CDON
179 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Kommentit (6)

Boss93
Boss93

1

Hmm... Tulisikohan tuo Dual role myös micro USB:tä käyttäviin puhelimiin... Teknisesti se olisi mahdollista ja kuluttajan tarvitsisi hankkia vain USB a naaras - micro usb uros adapteri.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Hmm... Tulisikohan tuo Dual role myös micro USB:tä käyttäviin puhelimiin... Teknisesti se olisi mahdollista ..

Jos teknisesti mahdollista, niin kuullostaa ihan siltä että se on alunperinkin suunniteltu tuettavaksi, eli luulis tulevan ?

Tiedäkö onko kaikissa malleissa valmius, jos ei niin onko tietoa missä malleissa ?

Vastaa
Boss93
Boss93

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Noh siis rautapuolen valmiushan on kaikissa puhelimissa, jotka pystyvät usb:llä lähettämään ja vastaanottamaan tietoa. Se, että laite saadaan hostiksi onkin sitten softapuolen asioita, eli periaatteessa kaikkiin micro usb liittimillisiin puhelimiin on mahdollisuus saada tuki usb lisälaitteille, mutta se vaatii softapuolelta vähän virittelyä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Noh siis rautapuolen valmiushan on kaikissa puhelimissa, jotka pystyvät usb:llä lähettämään ja vastaanottamaan tietoa. Se, että laite saadaan hostiksi onkin sitten softapuolen asioita, eli periaatteessa kaikkiin micro usb liittimillisiin puhelimiin on mahdollisuus saada tuki usb lisälaitteille, mutta se vaatii softapuolelta vähän virittelyä.

Siis puhutko kaikista WP luureista ? onko varma tieto? tosin kyllä pidän uskottavana että minimi vaatimukset täyttävään rautaa asia käytännössä kuuluu, ja sitä kautta OS päivityksen myötä tuki tulee.

Jos puhuit kaikista muistakin puhelimista, niin taisi mennä yleistykseksi, kaikkiin ei softalla saa USB isännäksi, (no se ei estä jonkinlaisen USB lisälaitteen tekemistä sellaseen, jos se oli kommentin kompa)

Vastaa
Boss93
Boss93

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Siis puhutko kaikista WP luureista ? onko varma tieto? tosin kyllä pidän uskottavana että minimi vaatimukset täyttävään rautaa asia käytännössä kuuluu, ja sitä kautta OS päivityksen myötä tuki tulee.

Jos puhuit kaikista muistakin puhelimista, niin taisi mennä yleistykseksi, kaikkiin ei softalla saa USB isännäksi, (no se ei estä jonkinlaisen USB lisälaitteen tekemistä sellaseen, jos se oli kommentin kompa)

Itseasiassa jo nykyään tuo ominaisuus on muutamassa Blackberryn puhelimessa, joissain Nokian symbian puhelimissa (mm. N8 ja 808 pureview) sekä joissain high-end androideissa. Ominaisuus kulkee nimellä USB on the go ja periaatteessa sen voisi saada windows puhelimiin käyttöjärjestelmän päivityksen yhteydessä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

joissain Nokian symbian puhelimissa (mm. N8 ja 808 pureview) ..

Totta, mutta taitaa olla aika eri rautaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.