"Jopa Steve Jobs olisi rakastanut tätä Android-puhelinta"

2
Manu Pitkänen

Jopa Steve Jobs olisi rakastanut tätä Android-puhelinta
"Jos Steve Jobs eläisi vielä, olisi hän rakastunut LG:n tulevaan G4-älypuhelimeen." Näin hehkuttaa nimettömänä pysytellyt pomo The Korea Heraldille. Jokaisen omalle vastuulle jää arvioida kuinka hyvin Koreassa todella tunnetaan Jobsin henkilökohtaisia mieltymyksiä.

LG:n aikomuksena on pitää G4:n virallinen esittelytilaisuus 28. huhtikuuta eli huomenna, mutta puhelimen yksityiskohdista tiedetään jo todella paljon – eikä LG ole edes yrittänyt pitää niitä salassa.

Uutuuspuhelimeen on tulossa 5,5 tuuman QHD-tarkkuuden näyttö, jonka väritoistoa on parannettu kvanttipisteteknologian avulla. Samaa tekniikkaa hyödynnetään jo muutamissa televisioissa ja Sonyn eri laitteissa (Sony tosin kutsuu tekniikkaa Triluminos-nimellä). G4:ssä on myös isolla f/1,8-aukolla varustettu 16 megapikselin kamera, jossa hehkutetaan olevan "maailman nopein automaattitarkennus". G4 sisältää lisäksi irrotettavan akun ja muistikorttipaikan, toisin kuin vaikkapa Galaxy S6.



Huomenna kaikki on virallista ja silloin saadaan viimeistään selvyys, että oliko G4 todella kaiken hypetyksen arvoinen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 10 V
249 € Elisa
349 € CDON
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 348 €

Xiaomi Redmi 12 – hinta laskenut -27%

Xiaomi Redmi 12
180 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 248 €

Honor 90 Lite – hinta laskenut -23%

Honor 90 Lite
99 € Elisa
129 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 129 €

OnePlus Nord 3 – hinta laskenut -23%

OnePlus Nord 3
229 € Elisa
297 € Gigantti
319 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
aatullihgii (vahvistamaton)

1

On se kyllä aivan hemmetin ruma! Tuo nahka ei tee tuosta yhtään sen paremman näköistä. Runko on edelleen muovia:(

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.