Windows 10 ei ole tulossa puhelimiin kesällä

3
Manu Pitkänen

Windows 10 ei ole tulossa puhelimiin kesällä
Microsoft ei aio julkaista Windows 10:tä ensi kesänä älypuhelimille, uutisoi The Verge. Uusi käyttöjärjestelmä on kuitenkin tulossa saataville tietokoneille ennen koulujen alkamista, aivan kuten aiemmin on ilmoitettukin.

Microsoftilla käyttöjärjestelmäyksikön johdossa työskenteleva Joe Belfiore kertoi medialle, että puhelinversio aiotaan julkaista vasta PC-käyttöjärjestelmän jälkeen. Mobiiliversion julkaisusuunnitelmista ei annettu tämän tarkempia tietoja, mutta turvallisinta lienee valmistautua syyskauden lanseeraukseen.

Vanhoille laitteille päivityksen jakelun alkaminen ottanee tuttuun tyyliin oman aikansa operaattoreiden testien takia.

Laitemyynnin näkökulmasta syksy saattaa olla fiksu julkaisuajankohta: joulusensonkiin päästään mukaan uudella käyttöjärjestelmällä ja uusilla laitteila. Vaarana voi tietysti olla, että uudet iPhonet kaappaavat median sekä kuluttajien huomion Lumioilta.



Ennen Windows 10:tä Lumiat ovat saamassa niin sanotun GDR2-päivityksen.

Microsoft kertoi tällä viikolla BUILD-tapahtumassa, että se aikoo mahdollistaa Android- ja iOS-sovellusten porttaamisen sen Windows-laitteille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentit (3)

TaioJ
TaioJ

1

Jos edes jouluksi ehtii niin on hyvä. Eikö puhelinvertailukin ole johonkin luuriin asentanut previewin. Kai siitä jo pitäisi nähdä miten kesken järjestelmä on.

Vastaa
tikte76
tikte76

3

Tulevat uudet lumiat huhujen mukaan Lumia 940/xl 840, 840 xl niin tulee ensin windows 10 mobilella ja se viivästyttää jakoon pistämistä varmaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.