Kiinan älypuhelinmarkkinoiden kasvu pysähtyi

1
Matti Robinson

Kiinan älypuhelinmarkkinoiden kasvu pysähtyi
Kiinaa on pidetty viimeiset vuodet maailman tärkeimpänä älypuhelinmarkkinana pitkälti sen silkan koon sekä tietysti kasvupotentiaalin takia. Nyt jälkimmäinen syistä on poistunut, kertoo IDC.

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan Kiinan älypuhelinmarkkinat ovat saturoituneet siihen pisteeseen, että ensimmäistä kertaa vuositasolla nähtiin laskua. Neljän prosentin lasku johtuu siitä, että valtaosa kuluttajista on ostanut itselleen älypuhelimen, joten tarvetta sellaiselle on ainoastaan päivitysmielessä.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kiinassa myytiin 98,8 miljoonaa älypuhelinta, joka on yli neljännes kaikista maailman älypuhelimista.

IDC kertoo myös älypuhelinbrändien menestyksestä Kiinassa. Suurimmat yllätykset löytyvät korealaisjätti Samsungin luvuista, jotka ovat laskeneet merkittävästi.

Applella ja kiinalaisilla Xiaomilla ja Huaweilla menee hyvin ja ne toimittivat ensimmäisellä neljänneksellä kaikki yli 10 miljoonaa laitetta ja kasvoivat kymmeniä prosenttja. Samsung puolestaan tippui viime vuoden yli 20 miljoonasta alle kymmeneen.



Kuvan Microsoft kuuluu mm. HTC:n ja ZTE:n kanssa Muut-osioon, jonka osuus on melko suuri yli 40 prosentin osuudella.

IDC arvioi, että jatkossa kiinalaiskuluttajan valinta on yhä useammin arvokkaampi laite. Kiinalaisvalmistajat puolestaan pyrkivät laajentamaan muille markkinoille – toivottavasti yhä enemmän myös länsimaihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.