Motorolan tuleva lippulaivapuhelin bongattu Twitterissä?

Puhelinvertailu




Uusin suosittu mobiilivuotojen levittäjä Twitterissä tunnetaan nimellä @upleaks. Evan Blassin @evleaksin seuraajana pidetty Twitter-tili esittelee nyt sumeita kuvia väitetystä Motorolan tulevasta lippulaivasta.

Kyseessä on vuoden 2015 versio Motorola Moto X -mallista, jonka on määrä tulla markkinoille mahdollisesti kesän aikana. Kuva on niin pieni, ettei siitä paljoa saa selvää, mutta vaikuttaa, että hieman ulkonäöllistä muutosta olisi tapahtumassa.

Uudessa mallissa kaksois-LED-salama on sijoitettu linssin alle, kun salamat oli viime vuonna sijoitettu linssin molemmin puolin. Tarkasti katsottuna vaikuttaa myös, että laitteen etuosassa on HTC:n tyylisesti kaksi kaiutin ritilää.




Moto X:n kolmannen sukupolven versioon on huhuttu mm. 16 megapikselin kameraa, 5,2 tuuman QHD-näyttöä ja Snapdragon 808 -piiriä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 70
437 € Gigantti
499 € Power
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 620 €

Samsung Galaxy S26 – hinta laskenut -29%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.