"Tekstiviestin keksijä" on kuollut

1
Manu Pitkänen

Tekstiviestin keksijä on kuollut
Diplomi-insinööri ja Anvian entinen toimitusjohtaja Matti Makkonen menehtyi viime viikon perjantaina pitkäaikaiseen sairauteen. Makkonen tunnetaan parhaiten tekstiviestien keksijänä, vaikka hän on itse alleviivannut teksareiden syntyneen ryhmätyön tuloksena.

Vuonna 1952 Suomussalmella syntynyt Makkonen aloitti työt Posti- ja telelaitoksella järjestelmäsuunnittelijana 1970-luvulla ja seuraavana vuosikymmenenä hän siirtyi Telelle (nykyinen Sonera) matkapuhelintekniikan kehitysryhmän johtajaksi. Tuohon aikaan kehitettiin yhteiseurooppalaista GSM-tekniikkaa, joka avulla oli tarkoitus viedä jo avatun NMT-verkon ajatusta monikansallisesta matkaviestinverkosta paljon pidemmälle.

GSM-tekniikan suunnitteluvaiheessa määriteltiin mitä ominaisuuksia verkon haluttaisiin tukea. Makkonen oli mukana työryhmässä, joka kaavaili lyhyitä tekstisanomia osaksi GSM-tekniikkaa. Idea virisi HS:n Kuukausiliitteen haastattelun mukaan kööpenhaminalaisessa pizzeriassa. Lisää tekstiviestien syntyvaiheesta voi lukea edellä mainitusta vuonna 2002 julkaistusta Kuukausiliitteestä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentit (1)

mckonen
mckonen

1

Tämä on ollut varmankin yksi mobiilimaailman merkittävimmistä keksinnöistä jota ei oltu patentoitu....

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.