OnePlus 2:sta tulossa halvin Android-lippulaiva

1
Manu Pitkänen

OnePlus 2:sta tulossa halvin Android-lippulaiva
OnePlus 2:n julkaisuun on enää muutama viikko ja puhelimesta tiedetään jo joitain hyvin olennaisia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi suoritinvalinta. Puhelimen hintaa ei ole kuitenkaan kerrottu vielä julkisuuteen.

Vaikka tarkkaa hintaa ei tiedetäkään, on OnePlus 2:n hintahaarukka kuitenkin jo selvillä. Ennen juhannusta OnePlussan foorumeilla kerrottiin, että tulevan puhelimen hinta tulee olemaan vähintään 322 dollaria, kun OnePlus One lanseerattiin aikoinaan 299 ja 349 dollarin hinnoilla.

Syyksi korkeampaan hintaan kerrottiin kalliimpi suoritinvalinta (Snapdragon 810), vaikka voitonkin tekeminen alkaa todennäköisesti jo kiinnostamaan OnePlussalla.

Twitterissä julkaistussa viestissä OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau lupaa tulevan puhelimen hinnan olevan korkeintaan 450 dollaria. Siispä puhelimen hintahaarukka on 322–450 dollaria, eli hinnankorotuksesta huolimatta OnePlus 2 maksaa vähemmän kuin useimmat vastaavat Android-lippulaivat.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -27%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1349 € Proshop
1416 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 1509 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.