Samsungilta tulossa jättimäiset irtisanomiset – Apple ja kiinalaismerkit jyrää

7
Manu Pitkänen

Samsungilta tulossa jättimäiset irtisanomiset – Apple ja kiinalaismerkit jyrää
Samsung kertoi jo vuosi sitten hakevansa säästöjä puhelinbisneksen kurimukseen muun muassa yhdenmukaistamalla puhelinmallien komponenttihankintoja. Säästöt ovat olleet kuitenkin laiha lohtu, kun kevään Galaxy S6 -lanseeraus näyttää olleen odotettuakin heikompi. Niipä Samsungin on tartuttava järeämpiin toimenpiteisiin.

Korea Economic Dailyn sisäpiirilähteiden mukaan Samsung harkitsisi parhaillaan irtisanomisia, jotka kohdistuisivat pääkonttorin toimintoihin. Leikkaukset vastaavat 10 prosenttia pääkonttorin pääluvusta eli jopa 10 000 työntekijää voi saada lähtöpassit. Irtisanomiset kohdistuvat HR-, viestintä- ja taloustoimintoihin, joten varsinainen operatiivinen osa säästyisi ikäviltä uutisilta.

Ensi vuodelle on tiedossa myös säästöohjelmia.

Samungin ongelmat alkoivat oikeastaan kiinalaisten Android-valmistajien saatua jalansijaa markkinoilta. Kiinalaiset tuottavat vastaavia puhelimia kuin Samsung, mutta selvästi edullisemmin. Samsung ei taas ole pystynyt asemoitumaan premium-brändiksi kuten Apple, joka pystyy helposti pyytämään puhelimistaan korkeampaa hintaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (7)

Fantasos
Fantasos

1

Tervetuloa aikakauteen jossa älypuhelinten kehitys on saavuttanut PC-markkinoiden kulminaation.
Jo vuosia PC-valmistajat ovat hintakilpailleet toisensa hengiltä, paitsi Apple joka kasvattaa myyntiään vuosi vuodelta ja myy ainoastaan kalliita tietokoneita.

Nyt puhelimille tapahtuu sama. Kiinalaiset valmistajat (Huawei, Lenovo, Xiaomi, ZTE, TCL,...) tallovat hinnat alas ja Samsung, Sony ja kumpp. yrittävät kuumeisesti keksiä millä voisivat uskotella heidän Android-puhelimensa olevan parempi kuin kiinalainen Android-puhelin samoilla spekseillä ja puolella hinnalla.

Vastaus: ei millään. Samsung Galaxy S5:ssä oli jokaikinen härpäke mitä rahalla saa ja se myi huonommin kuin SGS4. Galaxy S6 kokeili toista lähestymistapaa olemalla "design-tuote" a'la Apple ja möi huonommin kuin SGS5.

Apple? Kasvattaa myyntiään vaikka myy vain kalliita puhelimia.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

2

Samsung ei ole premium brändi, koska se ei tarjoa mitään, mitä muut valmistajat eivät tarjoaisi. Ja tämä sen vuoksi, että yritys ei onnistunut tekemään muutoksia silloin, kun oli hallitsevassa markkina-asemassa. Asiakkaat valuavat pikkuhiljaa muiden brändien pariin.

Nykyisessä tilanteessa Androidista ei edes ole Premium -brändiksi. Fakta on vain se, että Android käyttäjät kuluttavat iOS-omistajiin verratuna huomattavasti vähemmän. Tämän seurauksena kehittäjät tekevät tulevat sovelluksensa ensisijaisesti iOS:lle ja sitten vasta Androidille ja muille alustoille.

Samaan aikaan, jos puhelivalmistaja tekisi jotain omille puhelimille tarkoitettua softaa, on se yleensä helppo kopioida muille valmistajille.

Huvittavinta tässä on se, että Nokia olisi luultavasti pärjännyt tässä kilpailussa paremmin kuin Samsung. Heillä kun oli valmis porfolio hyvälaatuisia ohjelmia, joita ei muilla valmistajilla ollut.

Tämän lisäksi Nokian Desing ja kamerapuoli olivat monta vuotta Samsungin edellä. Jos Androidi olisi valittu. Toisaalta, pidän vielä tänäkin päivänä Symbian ja Meego yhdistelmää parempana ratkaisuna. Symbian oplisi pysynyt pinnalla vielä vuoden päivät, ellei olisi julkisesti menty myöntämään, että se on kuolemaantuomittu.

Vastaa
Temposaur
Temposaur

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:


Nykyisessä tilanteessa Androidista ei edes ole Premium -brändiksi. Fakta on vain se, että Android käyttäjät kuluttavat iOS-omistajiin verratuna huomattavasti vähemmän. Tämän seurauksena kehittäjät tekevät tulevat sovelluksensa ensisijaisesti iOS:lle ja sitten vasta Androidille ja muille alustoille.

Eiköhän syynä ole kuitenkin se, että länsimaiset pelit tehdään Jenkki-markkinoille, jonka vuoksi pelit tehdään Applen laitteille ensisijaisesti. Android-puolella taas on laitteissa sen verran hajontaa ja sirpaloitumista, että kun rahavirta on tasaisesti saatu käyntiin, aletaan kehittään peliä androidille ja etsimään sitä kultaista keskitietä.

Vastaa
Fantasos
Fantasos

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:

Samaan aikaan, jos puhelivalmistaja tekisi jotain omille puhelimille tarkoitettua softaa, on se yleensä helppo kopioida muille valmistajille.

Tietyssä mielessä Nokia yritti paeta tuota valitsemalla Windows Phonen. Valitettavasti Android oli jo kasvanut suurimmaksi käyttikseksi siihen mennessä.

Vastaa
Fantasos
Fantasos

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yyttyy:

Hienoa asiantuntemusta.


Minusta tässä on ollut ihan asiallista tekstiä. Koetko että jossain on menty metsään?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:


Huvittavinta tässä on se, että Nokia olisi luultavasti pärjännyt tässä kilpailussa paremmin kuin Samsung. Heillä kun oli valmis porfolio hyvälaatuisia ohjelmia, joita ei muilla valmistajilla ollut.

Muistuttaisitko vielä, mitä ne hyvälaatuiset ohjelmat olivat?

On vaikea sanoa, kuinka Nokia olisi pärjännyt. Se olisi tullut kuitenkin markkinalle aika myöhään. Vanjoen lausahdus housuihin pissaamista pojista vaikuttaa näin jälkikäteen aika osuvalta.

Lainaus:


Toisaalta, pidän vielä tänäkin päivänä Symbian ja Meego yhdistelmää parempana ratkaisuna. Symbian oplisi pysynyt pinnalla vielä vuoden päivät, ellei olisi julkisesti menty myöntämään, että se on kuolemaantuomittu.

MeeGon aikataulusta ja laadusta suhteessa kehityspanokseen, ja alustan kymyä houkutella kehittäjiä voi vain arvailla.

Muistaakseni Android nousi myydyimmäksi käyttöjärjestelmäksi jo q4/10, ennen lautoja ja strategiamuutosta.

Vastaa
Fantasos
Fantasos

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Muistaakseni Android nousi myydyimmäksi käyttöjärjestelmäksi jo q4/10, ennen lauttoja ja strategiamuutosta.

Jep.

http://www.bloomberg.com/news/articles/...em-canalys-says

EDIT:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


MeeGon aikataulusta ja laadusta suhteessa kehityspanokseen, ja alustan kymyä houkutella kehittäjiä voi vain arvailla.

2010 lopussa Android-puhelimia myytiin enemmän kuin Symbian-luureja.
2010 Android-sovelluksia oli saatavilla yli viisinkertainen määrä Symbian-sovelluksiin nähden.
Virallista Twitter-sovellusta (palveluntarjoajan tekemää tai tukemaa) ei ollut Symbianille silloin, eikä ole tänä päivänä.
Sama pätee Facebookiin.

Jos Symbian ei isolla laitekannallaan kyennyt houkuttelemaan kehittäjiä, miksi sen olisi tehnyt MeeGo, jolta puhelimet olivat "tulossa"?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.