Ammattikuvaaja: iPhone 6s ottaa parempaa videota kuin järkkärini

36
Matti Robinson

Ammattikuvaaja: iPhone 6s ottaa parempaa videota kuin järkkärini
Jo vuosia sitten entinen Nokia-pomo Anssi Vanjoki uumoili, että järjestelmäkameroista tulee turhia älypuhelinkameroiden rinnalla. Toistaseksi järkkärit ovat pitäneet kuitenkin pintansa.

Vanjoen uhoamisessa kuitenkin piili totuus, olipa herra tosissaan tai ei. Tavallisten kuluttajien keskuudessa varmasti järjestelmäkamerat ovat vähentyneet, mutta miten on ammattikuvaajien laita? Yhden ammattikuvaajan näkemys on, että ainakin videon osalta uutuuspuhelimet voivat päihittää jopa ammattikameroita.

Ammattikuvaaja Lee Morris on julkaissut videon YouTubessa ja blogikirjoituksen Fstoppers-kuvaajasivustolla, jossa kertoo uuden iPhone 6s:n ottavan parempaa videokuvaa kuin kuvaajan oma ammattijärkkäri.

Morris vertasi uuden iPhonen kuvaamaa 4K-videota (skaalattuna Full HD -tarkkuuteen) Nikonin ammattijärkkäreiden (D810s ja D750s) tuottamaan Full HD -kuvaan ja joutui pettymään, että 3000-4000 dollarin järjestelmäkamera ei pystynyt läheskään samaan laatuun. Hän kuitenkin huomioi samalla – ennen kuin kuvaajat lynkkaavat hänet – ettei iPhoneen linssien vaihtaminen ole yhtä helppoa ja vaikeammat kuvausolosuhteet tuovat järkkärin edut esiin.

Loppukaneettina Morris kertookin, että kyseessä oli enemminkin vain herätyskellot hänelle itselleen, ja toivottavasti Nikonille, että 4K-videokuvaus on tuotava myös ammattivälineisiin. Useiden valmistajien kuluttajakameroissa ja huippuarvokkaissa superjärkkäreissä 4K-videokuvaus on jo olemassa, joten sen toteuttaminen ei todellakaan ole mahdotonta tai edes liian kallista.

Ehkä syy onkin enemmän Nikonissa, joka ei ole halunnut laittaa 4K-videokuvausta järkkäreihinsä. Morris kertoo, että juuri tästä syystä esimerkiksi Sony on kaapannut merkittävän markkinaosuuden.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -40%

Oppo Reno10
199 € DNA
275 € Summ
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy S24 FE
615 € Summ
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Motorola Moto G72 – hinta laskenut -21%

Motorola Moto G72
306 € Hobby Hall
368 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 388 €

Kommentit (36)

Anonyymi käyttäjä
ei jumalauta (vahvistamaton)

1

nyt haistappa kuule vittu, se sun iipaskas ei pääse lähellekkää videojärkkäreitte tasolle, se mihi oot verrannu sitä mätää omenaas o tehty valokuvia varten. vittu vedä viemäriis se sun iBones

Vastaa
jojo9
jojo9

2

"Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan".

Tuossa ohjeet. Täyttääkö tuo eka kommentti kriteerit?

Vastaa
3rd_party
3rd_party

3

En tiedä uusista ammattikäyttöön tarkoitetuista järkkäreistä, mutta ainakaan näin harrastelijalaitepohjalta järkkärit eivät ole ylipäänsä hääppöisiä videokuvausta silmälläpitäen.

Vastaa
jartar
jartar

4

Ammattikäyttöön tarkoitettu järjestelmäkamera ei olekkaan paras laite videokuvaukseen :D Iltapäivälehden tasoista uutisointia "ammattikuvaajalta" joka ei erota kameraa videokamerasta. Seuaavaksi voisi testata kumpi laitteista toimii paremmin verkon painona.

Vastaa
arcanix
arcanix

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

En tiedä uusista ammattikäyttöön tarkoitetuista järkkäreistä, mutta ainakin n. 5 vuotta sitten House tv-sarjan 6. kauden viimeinen jakso kuvattiin Canon EOS 5D mark II järkkärillä.

Vastaa
Michelola
Michelola

6

yhtä vähän se iphonen kamera on videokuvaukseen tarkotettu? Miksi järkkärillä ei saisi parempaa? Senhän on pakko olla softaongelma, ihan vaan laiskuutta että on jätetty puolitiehen

Vastaa
keijo123
keijo123

7

Eiköhän sen voi todeta että applella on taito hallussa sekä osaa suunnitella tuotteensa ja vihaajat vihaa.

Esim ekassa kommentissa joku spectijonne raivoaa kun jollakin vähän taitoa päällä.

Vastaa
jartar
jartar

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keijo123:

Eiköhän sen voi todeta että applella on taito hallussa sekä osaa suunnitella tuotteensa ja vihaajat vihaa.

Esim ekassa kommentissa joku spectijonne raivoaa kun jollakin vähän taitoa päällä.

Mikä taito hallussa? Applen kännykkää verrattiin järkkäriin mitä ei ole suunniteltu videokuvauksen näkökulmasta. Sen jälkeen lopputulos "yllätti"...

Tämäkin juttu osoittaa, että haluttu lopputulos saadaan aina kun valitaan "oikeat" ominaisuudet vertailuun.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

yhtä vähän se iphonen kamera on videokuvaukseen tarkotettu? Miksi järkkärillä ei saisi parempaa? Senhän on pakko olla softaongelma, ihan vaan laiskuutta että on jätetty puolitiehen

Jos laitat linkin missä Apple kertoo, että iPhonea ei ole kehitetty videokuvauksen näkökulmasta?

Vastaa
perhana
perhana

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ammattikäyttöön tarkoitettu järjestelmäkamera ei olekkaan paras laite videokuvaukseen :D Iltapäivälehden tasoista uutisointia "ammattikuvaajalta" joka ei erota kameraa videokamerasta. Seuaavaksi voisi testata kumpi laitteista toimii paremmin verkon painona.

Olisi ehkä kannattanut lukea koko juttu keskittyen läpi, ja hieman perehtyä aiheeseen.
Kyllä nuo nykyiset järjestelmäkamerat on ainakin pyritty tekemään myös videokuvaukseen, ja niitä myöskin käytetään ihan yleisesti videokuvaukseen, vai miksi muuten luulet että esimerkiksi tuon Nikon D810 esittelyssä kerrotaan sen videokuvausominaisuuksista ja miksi siinä on stereomikrofoni ja mahdollisuudet erilaisiin äänensäätöihin, meinaatko että se stereomikrofoni ja äänen nauhoitus on jotenkin tarpeellista pelkkiä kuvia otettaessa?

Vastaa
jartar
jartar

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Jopa uutisen otsikko kertoo, että järkkäreillä pystyy ottamaan videokuvaa. Jos siis kuvittelit, että en sitä tiedä. Se, että laitteella pystyy ottamaan videokuvaa on täysin eri asia, että onko siihen videokuvaus ominaisuuteen panostettu.

Voidaan tähänkin keskusteluun ottaa perinteinen autovertailu. Otetaan uusi Ferrari +600 hevosvoimaisella moottorilla ja verrokiksi vanha Lada. Lähdetään sitten metsäautotielle testaamaan kumpi on nopeampi. Tulos kertoo yksiselitteisesti kumpi autoista on nopeampi ;)

Vastaa
perhana
perhana

11

Hieman nyt järkeä peliin... yritin tuossa jo rautalangasta vääntää että Nikon ainakin melko selkeästi markkinoinnissaan tuo esille että siihen videokuvaukseen on juurikin panostettu, kyllä sitä asiaa ihan selkeästi tuodaan esille teknisten tietojen esittelyssä.

Tuo auto-vertauksesikin on lähinnä säälittävä, kai se nyt on selkeää että nopeampi auto on nopeampi kuin hitaampi auto, mutta se nyt ei kuluttajan näkökulmasta ole välttämättä niin selkeää että PUHELIMELLA saa aikaiseksi parempaa videokuvaa kuin KAMERALLA.

Vastaa
WereCatf
WereCatf

12

Ymmärsinkö jotain väärin, vai valittaako kyseinen kuvaaja, että 4K-resoluutiolla kuvattu video, joka on skaalattu jälkikäteen 1080p-resoluutiolle näyttää paremmalta, kuin video, joka on kuvattu alusta lähtien 1080p-resolla? No shit, Sherlock, supersamplaamista käytetään peleissäkin kuvanlaadun parantamiseksi! Tässä vaan verrataan taas omenaa ja appelsiinia.

Vastaa
jartar
jartar

13

Nikon tekee melkoa selkeää markkinointia kertomalla järkkärin tekniset tiedot ja sen perusteella videokuvaukseen on panostettu valtavasti. Hoh-hoijaa.... Sillekkään en mahda mitään, että sinä teet päätelmät laitteiden hyvyydestä markkinoinnin perusteella. Itse en tähän joukkoon kuulu.

Esimerkissäni Lada oli nopeampi. En mahda mitään, että se kelpasi sinulle totuudeksi. Peruskuluttaja ei nyt välttämättä ymmärrä mitä eroa on järkkärin ja kännykän KAMERALLA jos niissä on sama megapikseli määräkin, joten ei oteta niitä tähän keskusteluun mukaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Ymmärsinkö jotain väärin, vai valittaako kyseinen kuvaaja, että 4K-resoluutiolla kuvattu video, joka on skaalattu jälkikäteen 1080p-resoluutiolle näyttää paremmalta, kuin video, joka on kuvattu alusta lähtien 1080p-resolla? No shit, Sherlock, supersamplaamista käytetään peleissäkin kuvanlaadun parantamiseksi! Tässä vaan verrataan taas omenaa ja appelsiinia.

Juurikin näin.

Vastaa
perhana
perhana

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Nikon tekee melkoa selkeää markkinointia kertomalla järkkärin tekniset tiedot ja sen perusteella videokuvaukseen on panostettu valtavasti. Hoh-hoijaa.... Sillekkään en mahda mitään, että sinä teet päätelmät laitteiden hyvyydestä markkinoinnin perusteella. Itse en tähän joukkoon kuulu.

Voi jessus... :-/ (syvä huokaus)
En ole väittänyt että Nikon ON PANOSTANUT vaan pointti on nimenomaan se että vaikka Nikon tuotetiedoissaan antaa olettaa että videokuvaukseen olisi jotenkin panostettu, näin ei käytännössä oikeasti kuitenkaan ole, ja juuri sitä käsittääkseni tuo Morriskin vertailullaan yrittää tuoda esille pienenä vihjeenä Nikonille että pysyäkseen mukana kilpailussa heidän tulisi myös oikeasti panostaa videokuvan laatuun, koska kilpailijat ovat sen suhteen heitä edellä.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

En tiedä uusista ammattikäyttöön tarkoitetuista järkkäreistä, mutta ainakaan näin harrastelijalaitepohjalta järkkärit eivät ole ylipäänsä hääppöisiä videokuvausta silmälläpitäen.

En tiedä uusista ammattikäyttöön tarkoitetuista järkkäreistä, mutta ainakin n. 5 vuotta sitten House tv-sarjan 6. kauden viimeinen jakso kuvattiin Canon EOS 5D mark II järkkärillä.

Niin ja lumilautailukisoja kuvattiin Nokian N8:lla. Kaikki on mahdollista muttei se tarkoita että se olisi paras tapa. Oma Canonin järkkäri voittaa kyllä kuvalaadussa kännykän mutta häviää videokuvauksen käytettävyydessä miljoona nolla. Hyvän kuvanlaadun saaminen videokuvaan vaati ainakin sillä laitteella hirveästi manuaalista säätämistä. Kännykkä pääsee ok-kuvaan automaattisäädöillä. Ja videokamera loistavaan kuvaan niin ikään automaatilla.

Vastaa
jartar
jartar

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Voi jessus... :-/ (syvä huokaus)
En ole väittänyt että Nikon ON PANOSTANUT vaan pointti on nimenomaan se että vaikka Nikon tuotetiedoissaan antaa olettaa että videokuvaukseen olisi jotenkin panostettu, näin ei käytännössä oikeasti kuitenkaan ole, ja juuri sitä käsittääkseni tuo Morriskin vertailullaan yrittää tuoda esille pienenä vihjeenä Nikonille että pysyäkseen mukana kilpailussa heidän tulisi myös oikeasti panostaa videokuvan laatuun, koska kilpailijat ovat sen suhteen heitä edellä.

Nyt me puhutaan varta vasten valokuvaukseen suunnatusta järkkäristä hintaluokasta 2000 - 5000€. Niissä on pääpaino valokuvauksessa. Ihmettelen miten se voi mennä joltakin ohitse. Jotenkin panostettu kuulostaa minun korvaan siltä, että siihen on panostettu korkeintaan vasurilla. Ainoastaan Morrisille tuli yllätyksenä, että huippuluokan kamera ei oletuksena ole huippuluokan videokamera. Kännykkä nyt on aina ihmisillä mukana joten jos sillä saa hyvää videokuvaa niin järkkärin pitää ylittää se roimasti, että hommassa olisi jotain järkeä.

Tosin Morrisille ei tullut mieleen, että videokuvauksessa voi tarvita zoomausta. Sen vaikutus kuvanlaatuun jäi testaamatta. Jos zoomia ei osaa käyttää niin manuaalisäätöjen asettaminen kameraan on täysi mahdottomuus. Jos seuraavaan ammattilaisen suorittamaan testiin kaivettaisiin henkilö jonka ÄO ylittää kengän numeron niin voidaan tehdä jotain päätelmiä. Tämä testi osoitti vain kyseisen "valokuvaajan" kyvyttömyyden.

Vastaa
perhana
perhana

18

Mielestäni sinulla on usein ihan järkeviä kommentteja mutta tällä kertaa jälleen tuo jääräpäinen apple-inhosi saa sinut näyttämään melko pelleltä... olisit edes vaivautunut lukemaan koko uutisen läpi ilman että otsikon aiheuttama tunnekuohu sai ilmeisesti tekstin sisällön suodattumaan mielessäsi puuroksi jota et pystynyt sisäistämään.
Kaikki nuo Morrisin mielestäsi ohittamat asiathan tulevat Morrisin mainitsemina esille uutisesta, jos vaikka yrittäisit mielessäsi pureskella uudelleen tuon Morrisin maininnan siitä että toki vaikeammat kuvausolosuhteet tuovat esille järjestelmäkameran edut, muunmuassa tuo esilletuomasi zoomaus sisältyy kyllä tuohon vaikeampiin kuvausolosuhteisiin kuten myös siihen että Morris toteaa linssinvaihtamisen iphoneen olevan hankalampaa kuin järjestelmäkameraan.

Vastaa
jartar
jartar

19

:D :D Kritisoin tuota "ammattikuvaajaa" ja siitä syystä olen jääräpäinen Apple inhoaja :D Nyt pomppasi ja korkealle.

Ensinnäkään vaikeita olosuhteita ei ole zoomaukset videokuvauksessa. Ne on perusjuttuja. Linssin vaihtaminen iPhoneen on mahdotonta eikä hankalampaa kuin järkkäriin.

Tekstissä kerrotaan, että tuo "ammattilainen" laittoi TOIMISTOSSA järkkäriin tietyt säädöt päälle millä ajatteli tulevan samat värit ja kontrastit kuin iPhonella kuvatessa. Sitten meni näillä säädöillä kuvaamaan läheiseen puistoon ja ihmetteli tulosta :D :D :D Ilmeisesti olen Apple vihaaja kun olen sitä mieltä, että järkkärillä kuvataan manuaali asetuksilla ja asetukset säädetään PAIKAN PÄÄLLÄ olevien olosuhteiden mukaan. Niin ja "Apple vihastani" huolimatta suosittelen tuota "ammattilaista" myymään järkkärit pois ja jatkossa kuvaamaan kaiken iPhonella. Kuvan laatuun tuskin paljoa eroa tulee noilla "taidoilla".

Vastaa
jojo9
jojo9

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jojo9:

Kyllä minä vaihdan linssin iPhoneen nopeammin ja kätevämmin kuin järkkäriin.
Voit aloittaa vaikka tuolta itsesi sivistämisen:

http://www.olloclip.com
http://www.hs.fi/tekniikka/a1384511999342

Tuossa ei mitään vaihdeta vaan laitetaan leikkikalu olemassa olevan päälle. Järkkärissä taas otetaan putki pois ja laitetaan uusi tilalle. On "pikkuisen" eri asia.

No laitas niitä ammattiPro kuviasi näytille, niin minä voin laittaa tällä lelukameralla otettuja myös esille!

Vastaa
delic
delic

23

Jartar on näköjään vetänyt todella pahasti herneet nenään tästä videosta, ei se nyt niin vakavaa ole hei :)

Itselläkin on työkaveri joka kuvailee harrastuksena videoita ja kiroaa kun iPhonella saa parempaa jälkeä ja sitten vielä slowmo hidastukset ym. Jotka esim juurikin videokuvauksessa antaa ihan uusia mahdollisuuksia.

Onhan se huvittavaa, että kännykkä joka tekee kaikkea ja hoitaa niin hyvin niin monet asiat ja sitten TODELLA kalliilta järkkärillä ei onnistu hyvin kuin se toinen juttu.

Monethan käyttää nimenomaan ammattimaiseen pienempään videokuvaukseen (musavideot jne.) nykyään järkkäreitä koska kalusto on niin pieni.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Pyhä yksinkertaisuus. Kännykät on nimenomaan suunniteltu niin että niillä voi tehdä monta asiaa riittävän hyvin. Järkkärit on suunniteltu niin, että niillä voi tehdä yhden asian erittäin hyvin. Videokuvaus on usein mukana *lisänä*.

Kännykällähän voi myös muokata kuvia, joten Photoshopin ym. softien täytyy olla surkuhupaisia kun niillä voi vain editoida kuvia!

Ongelma tässä jutussa nyt vain on, että lähtökohtaisesti still-kuvaukseen suunnitellun laitteen vertaaminen (todella hyvään) jokapaikanhöylään on typerää. Ihan yhtä typerää kuin vaikka hyvällä videokameralla otettujen still-kuvien vertaaminen iPhonen kuviin, tai puukon vertaaminen linkkuveitsen ruuvimeiseliin.

Vastaa
jartar
jartar

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jojo9:

No laitas niitä ammattiPro kuviasi näytille, niin minä voin laittaa tällä lelukameralla otettuja myös esille!

Kerrotko miten tämä liittyy siihen, että Morris ei osaa laittaa manuaalisäätöjä eikä erota kameraa videokamerasta?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Jartar on näköjään vetänyt todella pahasti herneet nenään tästä videosta, ei se nyt niin vakavaa ole hei :)

Itselläkin on työkaveri joka kuvailee harrastuksena videoita ja kiroaa kun iPhonella saa parempaa jälkeä ja sitten vielä slowmo hidastukset ym. Jotka esim juurikin videokuvauksessa antaa ihan uusia mahdollisuuksia.

Onhan se huvittavaa, että kännykkä joka tekee kaikkea ja hoitaa niin hyvin niin monet asiat ja sitten TODELLA kalliilta järkkärillä ei onnistu hyvin kuin se toinen juttu.

Monethan käyttää nimenomaan ammattimaiseen pienempään videokuvaukseen (musavideot jne.) nykyään järkkäreitä koska kalusto on niin pieni.

Apple fanittajalla keikahti heti ylitse kun kritisoitu juttua missä on täysin kädetön "ammattilainen". Osoitin heti virheet mitä tässä oli tehty, mutta eipä niitä kukaan jaksa kommentoida. Pelkkää suunsoittoa tulee tilalle.

Yleensä kalliit erikoislaitteet rakennetaan ilman kompromisseja. Ne on mahdollisimman hyviä siinä asiassa mihin ne on tarkoitettu. En ymmärrä miten et tätä tajua. Mitä järkeä olisi tehdä kalliilla kamera jolla saisi keskinkertaisia kuvia ja jota pystyisi käyttämään vatupassina ja televisiona. Järkevämpää tehdä kallis kamera joka ottaa maksimaalisen hyviä kuvia. Ei voi olla loogisempaa. Perinteisenä auto esimerkkinä voidaan ottaa vaikka farmari avensis ja formula ykkönen. Formula ykkönen on tehty radalla nopeaksi, mutta jos perheen kanssa on lähdössä lomamatkalle niin valinta noiden kahden auton välillä ei ole vaikea. Ei vaikka hintaeroa on "hieman" enemmän kuin kännykässä ja järkkärissä.

Jos se känny antaa hyvää kuvaa niin kuvaa sillä. Hemmetin yksinkertaista. Ja kyllä se ammattimainen videokuvaus tehdään videokameralla ja editoidaan kunnon softilla. Jos ei jaksa kantaa muuta kuin yhden kameran niin on parasta valita se mitä oikeasti tarvitsee. Tai sitten hommaa sellaisen kätevän laukun missä on pyörät alla. Niin ja ne slowmo-efektit jne. voi tehdä editointisoftalla niin saa ne ajoitettua juuri oikeaan aikaan. Millä ohjelmalla sun kaveri editoi videot?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Pyhä yksinkertaisuus. Kännykät on nimenomaan suunniteltu niin että niillä voi tehdä monta asiaa riittävän hyvin. Järkkärit on suunniteltu niin, että niillä voi tehdä yhden asian erittäin hyvin. Videokuvaus on usein mukana *lisänä*.

Kännykällähän voi myös muokata kuvia, joten Photoshopin ym. softien täytyy olla surkuhupaisia kun niillä voi vain editoida kuvia!

Ongelma tässä jutussa nyt vain on, että lähtökohtaisesti still-kuvaukseen suunnitellun laitteen vertaaminen (todella hyvään) jokapaikanhöylään on typerää. Ihan yhtä typerää kuin vaikka hyvällä videokameralla otettujen still-kuvien vertaaminen iPhonen kuviin, tai puukon vertaaminen linkkuveitsen ruuvimeiseliin.

Juuri näin se on. Ihmettelen mikä meni vikaan kun tässä keskustelussa moni ei ymmärrä, että järkkärit rakennetaan mahdollisimman hyvää valokuvan tasoa silmällä pitäen.

Vastaa
perhana
perhana

26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ihmettelen mikä meni vikaan kun tässä keskustelussa moni ei ymmärrä, että järkkärit rakennetaan mahdollisimman hyvää valokuvan tasoa silmällä pitäen.

Moni on siirtynyt kehityksen mukana eteenpäin eikä jäänyt junnaamaan menneisiin vuosikymmeniin, tosiasia kuitenkin on että vuodesta 2008 alkaen entistä useampi on siirtynyt käyttämään järjestelmäkameroita myös ammattimaiseen videokuvaukseen ja moni järjestelmäkameroiden valmistajakin on tämän ottanut huomioon, koska ei se kamera siitä yhtään huonone vaikka sen videokuvausominaisuuksia parannettaisiinkin, aivan yhtä hyviä valokuvia sillä edelleen saa.

Vastaa
jartar
jartar

27

Mitä videokameroilla tekee tässä yhtälössä, jos järkkäristä tulee taikaiskusta ammattitason videokamera?

Vastaa
perhana
perhana

28

Aivan yhtä hyvin voidaan kysyä mitä lankapuhelimilla tehdään tässä yhtälössä, jos kännykästä tulee ammattitason puhelin?

Vastaa
3rd_party
3rd_party

29

Tapahtuiko 2008 jotain mullistavaa digitaalisten järjestelmäkameroiden saralla, joka ajoi muutosta?

Koska vastaus on ei, oli kyseessä puhtaasti käyttötapojen muutos (mikäli sellainen on oikeasti tapahtunut, en ole huomannut). Palaan aiempaan esimerkkiini: itse korjasin hiljan lukkoa ovesta. Ruuvari oli unohtunut johonkin, joten irroitin muutaman ruuvin puukon kärjellä. Nyt voisin toki jatkaa ruuvien irroittamista puukolla - koska se on mahdollista - ja yllättyä suuresti kun vertaisin puukkoa johonkin mikä on oikeasti suunniteltu ruuvien irroittamiseen. Siis mitä ihmettä, linkkuveitsen ruuvari onkin parempi kuin pirun kallis puukko!?

Se että muutat itse tuotteen käyttötarkoitusta, ei tarkoita että tuote olisi sitä varten suunniteltu.

Järkkärien videokuvauksen tunnettuja ongelmia on muun muassa automaattitarkennuksen puutteet, videon pakkaus ylisuuren sensorin takia, huono ergonomia, kuvanvakautuksen heikkous verrattuna mm. videokameroihin, manuaalisten säätöjen tarve (joita pitäisi lisäksi kyetä muuttamaan lennosta) jne. Nämä voitaisiin toki ratkaista, mutta se heikentäisi osaltaan valokuvausominaisuuksia ja lisäisi huomattavasti hintaa. Ja olisi pirun huonoa bisnestä, koska söisi videokameroiden myyntiä ja laskisi järkkäreiden myyntiä huonontuneiden ominaisuuksien ja nousseen hinnan takia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

30

koska ei se kamera siitä yhtään huonone vaikka sen videokuvausominaisuuksia parannettaisiinkin, aivan yhtä hyviä valokuvia sillä edelleen saa.

Joidenkin mielestä ei mene aivan noin, paitsi jos tarkoitat sitä että tehdään edelleen still kameraa, johon lisätään ohjelmistoon tuki videokuvan tallentamiseen.
Se riittääkö video jälki kuvaajalle, osalle kyllä, no osalle riittää kännykkäkin.

No varsinkin kuluttajamalleissa suunnittelijat taitavat tehdä enemmän tai vähemmän kompromissejä suuntaan tai toiseen tämänkin suhteen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pvalila (vahvistamaton)

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Moni on siirtynyt kehityksen mukana eteenpäin eikä jäänyt junnaamaan menneisiin vuosikymmeniin, tosiasia kuitenkin on että vuodesta 2008 alkaen entistä useampi on siirtynyt käyttämään järjestelmäkameroita myös ammattimaiseen videokuvaukseen ja moni järjestelmäkameroiden valmistajakin on tämän ottanut huomioon, koska ei se kamera siitä yhtään huonone vaikka sen videokuvausominaisuuksia parannettaisiinkin, aivan yhtä hyviä valokuvia sillä edelleen saa.

Tapahtuiko 2008 jotain mullistavaa digitaalisten järjestelmäkameroiden saralla, joka ajoi muutosta?

Koska vastaus on ei, oli kyseessä puhtaasti käyttötapojen muutos (mikäli sellainen on oikeasti tapahtunut, en ole huomannut). Palaan aiempaan esimerkkiini: itse korjasin hiljan lukkoa ovesta. Ruuvari oli unohtunut johonkin, joten irroitin muutaman ruuvin puukon kärjellä. Nyt voisin toki jatkaa ruuvien irroittamista puukolla - koska se on mahdollista - ja yllättyä suuresti kun vertaisin puukkoa johonkin mikä on oikeasti suunniteltu ruuvien irroittamiseen. Siis mitä ihmettä, linkkuveitsen ruuvari onkin parempi kuin pirun kallis puukko!?

Se että muutat itse tuotteen käyttötarkoitusta, ei tarkoita että tuote olisi sitä varten suunniteltu.

Järkkärien videokuvauksen tunnettuja ongelmia on muun muassa automaattitarkennuksen puutteet, videon pakkaus ylisuuren sensorin takia, huono ergonomia, kuvanvakautuksen heikkous verrattuna mm. videokameroihin, manuaalisten säätöjen tarve (joita pitäisi lisäksi kyetä muuttamaan lennosta) jne. Nämä voitaisiin toki ratkaista, mutta se heikentäisi osaltaan valokuvausominaisuuksia ja lisäisi huomattavasti hintaa. Ja olisi pirun huonoa bisnestä, koska söisi videokameroiden myyntiä ja laskisi järkkäreiden myyntiä huonontuneiden ominaisuuksien ja nousseen hinnan takia.

Kaikista luettelemistasi seikoista huolimatta järkkärit alkoivat suunnilleen mainittuna ajankohtana vallata tilaa ammattimaisen videokuvauksen puolella. Merkittävä tekijä oli ainakin Canon 5D mark kakkoselle tehdyt firmwaret, jotka tekivät ko. kamerasta erittäin sopivan laitteen tietyntyyppiseen videokuvaukseen.

Studiossa kun kuvataan, ei automaattitarkennusta käytetä ja valotuksetkin säädetään yhtä paljon valoja kuin kameraa säätämällä. Tuon ajan ammattikalustoon verrattuna 5D mk2 oli kevyt ja halpa ja kuvanlaatu loistava.

Jonkin sortin videokuvaus on käytännössä kaikkien nykyjärkkärien perusojminaisuus. Tähän lähtökohtaan nähden menetetään aika vähän, jos tuosta videokuvausominaisuudesta kehitetään saman tien vähän parempi.

Liikkuva vai kiinteä peili, vaihetarkennus vai kontrastitarkennus, tämäkin problematiikka on olemassa video-ominaisuuksista riippumatta.

Ennustukseni onkin tämä: jos joku tulevaisuudessa haluaa järkkärin, joka ei samalla ole vähintäänkin hyvä ellei loistava videokamera, hänen on ostettava haluamastaan järkkäristä erikoisversio josta video-ominaisuudet on joko karsittu kokonaan pois firmwaresta (tai sitten piilotettu todella hyvin, keskivertokäyttäjältä näkymättömiin).

Vastaa
jartar
jartar

32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pvalila:

Jonkin sortin videokuvaus on käytännössä kaikkien nykyjärkkärien perusojminaisuus. Tähän lähtökohtaan nähden menetetään aika vähän, jos tuosta videokuvausominaisuudesta kehitetään saman tien vähän parempi.

Jonkin sortin ja vähän parempi ei tarkoita yhtään mitään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pleva:

Ennustukseni onkin tämä: jos joku tulevaisuudessa haluaa järkkärin, joka ei samalla ole vähintäänkin hyvä ellei loistava videokamera, hänen on ostettava haluamastaan järkkäristä erikoisversio josta video-ominaisuudet on joko karsittu kokonaan pois firmwaresta (tai sitten piilotettu todella hyvin, keskivertokäyttäjältä näkymättömiin).

Eli sinun ennustus on, että videokamerat korvataan järkkäreillä? Ei videokameraa mihinkään tarvita jos järkkäri tuottaa loistavaa videota.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pleva:

Studiossa kun kuvataan, ei automaattitarkennusta käytetä ja valotuksetkin säädetään yhtä paljon valoja kuin kameraa säätämällä. Tuon ajan ammattikalustoon verrattuna 5D mk2 oli kevyt ja halpa ja kuvanlaatu loistava.

Perus kuluttajat harvemmin kuvaavat studioissa valtavien valosysteemien kanssa. Jos yritettäisiin pysyä aiheessa ja ajattelisit asiat kuluttajan näkökulmasta. Jos uutisen olisit lukenut niin olisit huomannut, että testi tehtiin ulkona toimistolla tehdyillä säädöillä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Aivan yhtä hyvin voidaan kysyä mitä lankapuhelimilla tehdään tässä yhtälössä, jos kännykästä tulee ammattitason puhelin?

En edes ymmärrä mitä yrität selittää. Heitetään kuitenkin lonkalta, että dementoituneelle lankapuhelin on yleensä parempi. Sun logiikan mukaan se on silloin kaikille paras vaihtoehto?

Vastaa
perhana
perhana

33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Aivan yhtä hyvin voidaan kysyä mitä lankapuhelimilla tehdään tässä yhtälössä, jos kännykästä tulee ammattitason puhelin?

En edes ymmärrä mitä yrität selittää. Heitetään kuitenkin lonkalta, että dementoituneelle lankapuhelin on yleensä parempi. Sun logiikan mukaan se on silloin kaikille paras vaihtoehto?

Jaa en osannutkaan ajatella että tuo lankapuhelin-vertaus olisi voinut olla vaikea ymmärtää, mutta väännetään nyt sitten rautalangasta...
Eli kun ihmettelit mitä videokameroilla sitten tehdään jos järjestelmäkameroista tulee videokameroita, niin tarkoitin yksinkertaisesti juuri sitä että niillä tehdään sitten samaa mitä lankapuhelimilla nykyisin, eli ne ovat parempi vaihtoehto dementoituneille ja vanhaan tekniikkaan jämähtäneille.

Vastaa
jartar
jartar

34

Elätkö vuodessa 2030 vai 2050? Puhutaanko vaikka tästä vuodesta ja ilman käsittämättömiä vertauksia.

Kysymys uudelleen jos tällä kertaa siihen osaisit vastata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Mitä videokameroilla tekee tässä yhtälössä, jos järkkäristä tulee taikaiskusta ammattitason videokamera?

Muistutuksena että elämme vuotta 2015.

Vastaa
perhana
perhana

35

Elän kyllä ihan tässä vuodessa 2015, en tiedä oletko itse huomannut mutta ne matkapuhelimet ovat kyllä jo syrjäyttäneet lankapuhelimet, joten ei sen nähdäkseen tarvitse vuoteen 2030 asti odottaa :D

Aivan samoin alkaa olla järjestelmäkameroiden kanssa, suurimmassa osassa järjestelmäkameroita on jo nykyisin esimerkiksi tuo Morrisin kaipaama 4K-videokuvaus, ja monet ammattilaisetkin käyttävät niitä videokuvaukseen... ehkä se Nikonkin huomaa pikkuhiljaa parantaa videokuvausominaisuuksiaan niin ei tarvitse Morrisinkaan kameravalmistajaa vaihtaa.

Ja mitä tuohon kysymykseesi tulee, niin videokameroita käyttävät ne jotka kokevat tarpeelliseksi käyttää videokameroita, eli kompaktin kokoisia videokameroita käyttävät esimerkiksi harrastelijat, ei sitä järjestelmäkameraa kai kukaan ajattelekkaan elokuvalaatuisten olkapäällä tai moottoroidun jalustan kanssa käytettävien isojen videokameroiden korvaajaksi, mutta esimerkiksi monille laadukkaiden musiikkivideoiden kuvaajille järjestelmäkamera tuntuu olevan sopiva laite.
Se että Sinä et halua järjestelmäkameraasi käyttää muuhun kuin lillukoiden kuvaukseen, ei tarkoita sitä etteikö moni muu sitä käyttäisi laadukkaiden videoiden kuvaamiseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Elän kyllä ihan tässä vuodessa 2015, en tiedä oletko itse huomannut mutta ne matkapuhelimet ovat kyllä jo syrjäyttäneet lankapuhelimet, joten ei sen nähdäkseen tarvitse vuoteen 2030 asti odottaa :D

Matkapuhelin ja lankapuhelin, kummatkin suunniteltu pehelimeksi, äänen siirtämiseen, lankapuhelimessa omat historia rasitteensa.

Eli jos haluat verrata niin järkkäri lankapuhelin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Aivan samoin alkaa olla järjestelmäkameroiden kanssa, suurimmassa osassa järjestelmäkameroita on jo nykyisin esimerkiksi tuo Morrisin kaipaama 4K-videokuvaus,

Ei tämänpäivän toteutuksilla ole ongelma still kameralla kuvata liikkuvaakuvaa. Se ei kai ole ollut epäselvää.

Jos halutaan xx rerusseilla mahdollisimman hyvä videkamera, niin still kuvanlaadussa joudutaan tinkimään. Jos halutaan taasen hyvä still kamera, niin videoasta joudutaan tinkimään.

Tästä päästään takasin siihen että ns parhaat kamerapuhelimet voivat olla videokuvauksessa jossain tilanteessa parempia kuin järkkäri X tai Y. Tai samainen luuri voi olla still kamerana parempi kuin Videokamera C.

Kun amamttilainen sana ei ole suojattu nimitys, niin sitä voi käyttää mihin vaan, mutta ansainta tarkoituksella kuvaillaan videota monenlaisella kalustolla, kamerepauhelimilla, edullisilla videokameroilla, edukkailla järkkäreillä, yläraja pilvissä.

Tosin ei pitkä aika kun ns "ammattilaiset" oli sitä mieltä että fysiikka tulee vastaan, ja että esim puhelimiin ei vaan voi tehdä kelpo kameria, saati jotain selaista mitä voisi verrata mitenkään vuosituhannen vaihteen järkkäriin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.