iPhonet hajoilevat suomalaisilla juuri nyt – Tämä on syy

8
Manu Pitkänen

iPhonet hajoilevat suomalaisilla juuri nyt – Tämä on syy
Finanssialan Keskusliiton mukaan juuri nyt eletään sitä aikaa, kun suomalaisten omistamat iPhonet alkavat hajoilla, kertoo Yle Uutiset.

Finanssialan keskusliiton (FK) mukaan iPhonien hajoamisissa on selvä piikki syksyisin pian uusimman iPhone-mallin julkistuksen jälkeen. Puhelimien hajoamiset eivät siis välttämättä ole puhtaita vahinkoja. FK:n vahingontorjunta- ja turvallisuusyksikön johtaja Risto Karhunen kertoo Ylelle, että piikki on selvä ja sitä on vaikea selittää millään muulla kuin tahallisuudella.

Ylen haastattelemien vakuutusyhtiöt kertovat, etteivät ne tällä hetkellä seuraa miten puhelimiin liittyvät korvaushakemukset korreloivat laitevalmistajien julkaisusyklin kanssa. Ifillä iPhone-rikkoontumisia syksyisin ei pidetä kuitenkaan kovin merkityksellisenä ilmiönä.

Ifin mukaan iPhonet hallitsevat kuitenkin selvästi korvaushakemustilastoja. Taustalla lienee monta syytä, joista yksi voi olla iPhone-käyttäjäkunnan painottuminen nuoriin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (8)

PJL78
PJL78

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Vaihtoehtoinen otsikko: iPhoneja hajotetaan tahallaan vakuutuskorvausten vuoksi.

Tai:
iPhone käyttäjät ovatkin todistetusti velkakierteessä ja haluavat vakuutusyhtiöt maksamaan tahalleen rikottuja puhelimia, jotka eivät ole rikki, vaan edelleen myyty :D
Vitsi vitsi. Tää eka oli paras.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Maw83 (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Vaihtoehtoinen otsikko: iPhoneja hajotetaan tahallaan vakuutuskorvausten vuoksi.

Tai porukka on tullu järkiinsä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Vaihtoehtoinen otsikko: iPhoneja hajotetaan tahallaan vakuutuskorvausten vuoksi.

No sekin vesitettiin itse uutisessa, lähteessäkin ko. syy laimeni jutun edetessä.
Mutta tuolla järjestellö voi olla tieto, jos se on tutkinut vahinkoreksiteriä. Yksittäiset vakuutusyhtiöt oli varaovaisia, varsinkin sen suhteen että tahallisia.

Lähteessä oli myös toinen havainto, eräällä yhtiöllä oli havainto että vahinkoilmoitusten määrä on tuplaantunut viidessävuodessa. Ja mainittiin että eräs merkki , epäiltiin sen kestävyyttä tai käyttäjiä.

Vastaa
delic
delic

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miiu74:

Vai onko kyseessä ns.hehkulamppuhuijaus? Eli laitteet suunniteltu hajoamaan?

Eli luurin sisällä joku ajastin joka hajottaa luurit juuri silloin kun uusi malli on julkaistu? Luurit kastuu itsellään, lasit hajoilee ja parhaimmassa tapauksessa luuri on lähtenyt itsellään käveleen? :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:


Eli luurin sisällä joku ajastin joka hajottaa luurit juuri silloin kun uusi malli on julkaistu? Luurit kastuu itsellään, lasit hajoilee ja parhaimmassa tapauksessa luuri on lähtenyt itsellään käveleen? :D

Tuohon epäiltyyn heikkouteen ja uudenmallin yhteyteen, niin lievä vahinkomäärien nousu voisi selittyä myös vuodenajalla, en ihmettele jos loppuvuodesta tapahtuu enemmän putoamisia, ja vettäkin ilmassa ja maassa riittämiin vesivahinkoja aiheuttaan.


Kyse ei tarvi olla huijauksesta, vaikka olisi tehty tietoisia valintoja kestävyyden kustannuksella.

Ihan mutuna en usko suoranaiseen ajastukseen, akku toki vanhenee iänkinmyötä, mutta vanhemmissa malleissa aika hyvin eliniänkestänyt.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

Yksi artikkelissa mainittu asia "Applen puhelimista tulee enemmän korvaushakemuksia kuin muista matkapuhelimista suhteessa puhelinten myyntimääriin" selittynee pitkälti keskihinnalla.

Androidin ja iPhonen keskihinnassa on selvä ero, on ilmiselvää, että suurempi osa Androideista osuu omavastuun alle, etenkin ikävähennysten kanssa, joten sellaisen rikkoutumisesta on aika turha pyytää korvauksia vakuutusyhtiöltä.

Oli kieltämättä aika raflaavasti otsikoitu, uutinen sitten sisälsi monta eri näkökulmaa ja otsikko vesittyi liki täysin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.