Painetunnistavat näytöt ensi vuoden suosikkiominaisuus?

17
Matti Robinson

Painetunnistavat näytöt ensi vuoden suosikkiominaisuus?
Applen suurin uudistus viimeisimmän sukupolven iPhone-malleissa oli 3D Touch, jonka esiversio löytyi älykello Apple Watchista Force Touchin muodossa. Esimerkiksi Huawei esitteli Mate S:n luksusversiolla vastaavanlaista ominaisuutta, ja mikäli tutkimusyhtiö IHS:ää on uskominen, niin ensi vuonna näemmä ominaisuutta paljon lisää.

Digitimes kertoo, että IHS:n mukaan noin joka neljännestä ensi vuonna esiteltävästä älypuhelinmallista saa painetunnistimella varustetun näytön. IHS:n mukaan tämä tarkoittaa yli 300 prosentin kasvua painetunnistinten markkinoissa, jotka kasvaisivat siis noin 460 miljoonaan kappaleeseen.

460 miljoonaa puolestaan on määrällisesti todennäköisesti yli kolmannes myydyistä älypuhelimista – IHS:n arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia. Kasvu jatkuu hitaasti myös ensi vuoden jälkeen, ja kolmen vuoden päästä arviolta puolet älypuhelinpaneeleista ovat paineen tunnistavia.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (17)

Anonyymi käyttäjä
Ejrr (vahvistamaton)

1

Mitä Apple edellä, sitä Android-valmistajat perässä (sormenjälkilukija, Android Pay yms.). ;-)

Vastaa
PatrikSelin
PatrikSelin

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ejrr:

Mitä Apple edellä, sitä Android-valmistajat perässä (sormenjälkilukija, Android Pay yms.). ;-)

Vau, Apple keksi sormenjälkilukijan!

Vastaa
Jonahan
Jonahan

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PatrikSelin:

Ei keksinyt mitään noista, mutta jokaisessa tapauksessa Applen toteutus ja tuotteistus on ollut huomattavasti edellä kilpailijoita.

Vastaa
R3DgRu
R3DgRu

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Helppohan se on olla edellä kun on ensin katsonut mikä meni muilla vikaan.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R3DgRu:

Jos se olisi niin helppoa niin varmaan joku muu olisi tehnyt sen hyvänkin toteutuksen ennen. Toimivan designin suora kopiointi on joissakin tapauksissa aika helppoa, mutta toimimattoman parantaminen tai koko konseptin hiominen eivät.

Oikea-aikaisuus ja käyttökokeumuslähtöinen design ovat paljon vaikeampaa kuin miltä kuulostaa.

Vastaa
FS88
FS88

6

Noh....Apple käyttäjillehän tunnetusti kelpaa kaikki missä on vaan omenalogo päällä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FS88:

Onpa keskutelun taso taas päätä huimaava, olisi kiva tietää mihin (tutkimukseen?) väite perustuu.

Vastaa
delic
delic

8

kyllä Applen tuotteita on tosiaan aika helppo ostaa Apple käyttäjänä, Applea ostaneet on tottuneet tietynlaiseen laatutasoon, kun tulee uusi laite omenalogolla myyntiin niin luonnollisesti käyttäjällä on se tietty fiilis siitä mitä se todennäköisesti on, tätä kutsutaan brändi tunnettavuudeksi joka saavutetaan hyvillä tuotteilla ja käyttäjätyyväisyydellä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Joo, ihan totta. Korkeisiin odotuksiin on myös pakko vastata korkeatasoisella tuotteella tai käyttäjätyytyväisyys ja brandin tunnettuvuus kärsivät erittäin nopeasti. Tästä syystä Apple panostaa edelleen erittäin paljon tuotekehitykseen eikä vaan myy "mitä vaan" omenalogolla, kuten jotkut tuntuvat kuvittelevan vuodesta toiseen. Ja tärkeätä on nimenomaan kokonaistuote ja mitä sillä voi tehdä, ei se, että olisi suurin mahdollinen määrä tekniikoita tai vaikka pikseleitä.

Ei ole sattumaa, että iPhonet ovat tietyissä Applelle tärkeissä asioissa teknisestikin kärkitasoa. Tietyissä tapauksissa jopa muutamaa vuotta edellä kaikkia Android malleja. Esimerkkinä selaimen ja javascriptin nopeus, reilut kolme vuotta vanha iPhone 5 voittaa *kaikki* puhelimet, paitsi sitä uudemmat iPhonet.

[1] https://meta.discourse.org/t/the-state-...5-is-poor/33889

(edit. lisätty linkki)

Vastaa
FS88
FS88

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FS88:

Noh....Apple käyttäjillehän tunnetusti kelpaa kaikki missä on vaan omenalogo päällä.

Onpa keskutelun taso taas päätä huimaava, olisi kiva tietää mihin (tutkimukseen?) väite perustuu.

https://www.youtube.com/watch?v=v9JQsXPd41U hyvä esimerkki

Vastaa
Jonahan
Jonahan

11

Kameroiden kanssa kadulla tehty "kysely", etenkin komediasarjaan leikattuna, on kieltämättä täydellinen lähde. Olen liki sanaton.

Tarpeeksi kun on materiaalia ja se leikataan hyvin on tuloksena joskus hyvää komediaa, Daily Show'n Google Glass pätkä oli tätä parempi, mutta komedia ei siinäkään tapauksessa ole todellisuus.

Vastaa
perhana
perhana

12

Ei tuo tutkimus voi pitää paikkaansa, kuka nyt tuota painetunnistavaa näyttöä haluaisi käyttää kun samsungillahan on se paljon parempi toteutus, mikä se nyt olikaan... mutta joka tapauksessa ainakin samsungin mukaanhan vielä vuosi sitten se heidän versionsa oli paaaaaljon parempi.

Vastaa
FS88
FS88

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FS88:

https://www.youtube.com/watch?v=v9JQsXPd41U hyvä esimerkki

Kameroiden kanssa kadulla tehty "kysely", etenkin komediasarjaan leikattuna, on kieltämättä täydellinen lähde. Olen liki sanaton.

Tarpeeksi kun on materiaalia ja se leikataan hyvin on tuloksena joskus hyvää komediaa, Daily Show'n Google Glass pätkä oli tätä parempi, mutta komedia ei siinäkään tapauksessa ole todellisuus.

Mutta joo, enemmänkin sen perusteella, mitä itse olen seurannut eri paikoissa kesksuteluja, niin aikalailla päässy tuohon samaan lopputulokseen mitä tuossa "komediassa" saatiin aikaseksi.
Mutta se on jokaisen oma asia, miten asiat näkee tai mieltää.

Vastaa
samiaalto2
samiaalto2

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ejrr:

Mitä Apple edellä, sitä Android-valmistajat perässä (sormenjälkilukija, Android Pay yms.). ;-)

Huawei mate s oli ennen iphonee jossa on force touch näyttö

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samiaalto2:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ejrr:

Mitä Apple edellä, sitä Android-valmistajat perässä (sormenjälkilukija, Android Pay yms.). ;-)

Huawei mate s oli ennen iphonee jossa on force touch näyttö

Saattoi ollakin, riippuu mistä lasketaan ja mistä markkinasta puhutaan. Joka tapauksessa ero oli päiviä. Samaa voisi sanoa RIM Blackberry Stormista (2008) ja jopa joka ikisestä resistiivisellä kosketusnäyttötekniikalla varustetusta puhelimesta.

Mutta mitä niillä pystyi tekemään? Tukivatko käyttöliittymät laajastikin Force Touchia, entä kolmannen osapuolen softat? Historia on antanut tuomionsa Stormista ja resistiivisistä kosketusnäytöistä. Cnet arvostelee Matea: "the pressure-sensitive display is a pointless addition that adds nothing to the overall experience"[1].

Tässä juuri on se ero Applen ja muiden välillä: Kun Apple tuo ominaisuuden, käytetään sitä johonkin järkevään ja parhaassa tapauksessa kolmannen osapuolen sovellukset hyödyntävät sitä liki ensimmäisestä päivästä lähtien. Se selvästikin on vaikea ymmärtää, joillekin tärkeintä näyttäisi olevan kenen laitteessa ominaisuus oli ensin, ei miten se toimii tai mitä sillä pystyy tekemään.

Apple ei siis ole läheskään aina ensimmäinen, tuskin koskaan, mutta yleensä ominaisuus on parhaiten tuotteistettu ja parhaiten toimiva käyttäjävinkkelistä, toki sen jälkeen muut ottavat usein kopiokoneen esiin.

Onnellista ja hyvää joulua itse kullekin säädylle.

[1] http://www.cnet.com/products/huawei-mate-s/

Vastaa
Kiedis
Kiedis

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FS88:

Noh....Apple käyttäjillehän tunnetusti kelpaa kaikki missä on vaan omenalogo päällä.

Onpa keskutelun taso taas päätä huimaava, olisi kiva tietää mihin (tutkimukseen?) väite perustuu.

Siihen empiiriseen, televisioituunkin tutkimukseen, kun ihmiset kehuivat maasta taivaaseen Casion 20 dollarin rannekelloa, johon laitettiin Applen logo, kun kadulla kyseltiin ihmisten mielipiteitä "uudesta apple watchista". Lienet jäänyt jostain pahasti paitsi.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kiedis:

Siihen empiiriseen, televisioituunkin tutkimukseen, kun ihmiset kehuivat maasta taivaaseen Casion 20 dollarin rannekelloa, johon laitettiin Applen logo, kun kadulla kyseltiin ihmisten mielipiteitä "uudesta apple watchista". Lienet jäänyt jostain pahasti paitsi.

Olen jäänyt paljostakin paitsi, mutta sentään ymmärrän mikä on tutkimuksen ja TV-komedian välinen ero. Tietenkin jos Jimmy Kimmel on aiheesta myös tutkimuksen julkaisut niin otan sanani takaisin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.