Uber-kuski tuomittiin Suomessa – Menettää 12 250 euroa rikoshyötynä

6
Manu Pitkänen

Uber-kuski tuomittiin Suomessa – Menettää 12 250 euroa rikoshyötynä
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1993 syntyneen miehen 25 päiväsakkoon Uber-kyytien tarjoamisesta. Asiasta uutisoi Uusi Suomi.

Mies ajoi Uber-kyytejä noin kolmen kuukauden ajan ja sai kyydeistä palkkioita yhteensä 12 250 euroa, jotka käräjäoikeuden päätöksen mukaan tuomittiin rikoshyötynä menetettäväksi valtiolle. Palkkiosummasta ei ole vähennetty veroja tai kuljetuksista aiheutuneita kuluja, joten taloudellista hyötyä syytetylle tuli todellisuudessa vähemmän.

Syytetty vetosi hänelle koituneisiin kuluihin alentaakseen menetettävän rikoshyödyn määrää. Korkeimman oikeuden aikaisemmissa päätöksissä kulut eivät ole kuitenkaan alentaneet rikoshyödyn määrää.

Uber-kyytien ajaminen on Suomessa laillista, kunhan on ammatillisen henkilökuljetukseen oikeuttavat luvat kunnossa. Oikeudessa tuomitulla henkilöllä ei ollut tarvittavia lupia. Hän oli käynyt taksikurssin, muttei ollut läpäissyt sitä.



Kyytipalvelu Uber aloitti toimintansa Helsingissä vuoden 2014 lopulla.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 11 Pro+ 5G (global) – hinta laskenut -24%

Xiaomi Redmi Note 11 Pro+ 5G (global)
378 € Hobby Hall
477 € CDON
611 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 494 €

Realme 9 Pro – hinta laskenut -23%

Realme 9 Pro
169 € Elisa
169 € DNA
199 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Nokia X20 – hinta laskenut -23%

Nokia X20
231 € Kärkkäinen
299 € Elisa
299 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Sony Xperia 5 IV – hinta laskenut -20%

Sony Xperia 5 IV
772 € Dustin Home
799 € Proshop
978 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 969 €

Kommentit (6)

johtaja59
johtaja59

1

Kuljettajan vieraskielisyys ei riittänyt perusteeksi ajaa ilman taksilupaa, mutta kannattaa sitä aina kokeilla :)

Vastaa
Japi73
Japi73

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pain83:

Jaaha siinä saatiin taas yksi itsensä työllistänyt henkilö kortistoon. Hienoa tämä burokratia.

Laki on laki, kunnes se muuttuu. Näitä tulee kesän-syksyn aikana lisää ja omat tutkintansa tekevät varmasti nyt myös verottaja, sekä Kela. Vaikka tässä väitetään, että verot olisi hoidettu, niin se ei tarkoita että kaikilla kaikki olisi kunnossa ja oliko tälläkään kaikki. Kovin ammattimaista yritystoimintaa. Tyyppi oli käynyt taksikurssia, mutta ei läpäissyt sitä. Taksiliikenne on luvanvaraista toimintaa.

Vastaa
johtaja59
johtaja59

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pain83:

Jaaha siinä saatiin taas yksi itsensä työllistänyt henkilö kortistoon. Hienoa tämä burokratia.


Taksin ajamiseen pitää olla taksilupa, kuten lääkärillä tai sähköasentajalla, pitää olla pätevyys työhön. Mielestäni parempi näin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pain83:

Jaaha siinä saatiin taas yksi itsensä työllistänyt henkilö kortistoon. Hienoa tämä burokratia.


Taksin ajamiseen pitää olla taksilupa, kuten lääkärillä tai sähköasentajalla, pitää olla pätevyys työhön. Mielestäni parempi näin.

Eipä siihen muuta pätevyyttä tarvita kuin ajokortti ja toki on näppärää, jos osaa seurata GPS:n tai siis Uberin appin) ohjeita.

Taksilupajärjestelmä vääristää kilpailua kuten apteekkijärjestelmäkin. Toivottavasti kehitys kehittyy.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.