OnePlus 3 tulee kolmena versiona ja jopa 6 gigatavun muistilla?

Puhelinvertailu

OnePlus 3 tulee kolmena versiona ja jopa 6 gigatavun muistilla?
Muutaman vuoden takainen kiinalaissensaatio OnePlus on onnistunut luomaan älypuhelinkuluttajissa – tai ainakin sen alaryhmässä – harvinaisen hyvän imagon. Pieneksi firmaksi yhtiön puhelimet lukeutuvat yhtiin vuoden odotetuimpiin Android-laitteisiin.

Tänä vuonna on tietysti vuorossa OnePlus 3, jonka lisäksi yhtiöltä voi odottaa myös OnePlus X -mallin seuraajaa. Ensiksi mainittu on vuotanut jo aiemmin testidokumentaatiosta, mutta nyt tarjolla on paitsi lisätodisteita laitteen kehitysversion olemassaolosta, mutta myös paljastuksia laitteen suorituskyvystä.

Mahdollisesti ensi kuussa esiteltävä uusi lippulaiva on uusimpien tietojen mukaan varustettu Qualcommin Snapdragon 820 -piirillä, neljällä tai peräti kuudella gigatavulla RAM-muistia, 32/64/128 gigatavulla tallennustilaa sekä 16 ja 8 megapikselin kameroilla.



Kiinalaislähteen mukaan laitteesta olisi tulossa kolme eri versiota, joissa vaihtelee niin RAM-muisti, tallennustila kuin ruutukoko. Vaikka todennäköisesti laitteet sijoittuvat 5 ja 5,5 tuuman välimaastoon, niin tiedoissa on niin paljon ilmaa, että joudumme nähtävästi odottamaan tarkkoja tietoja ainakin hieman lähemmäs julkaisuhetkeä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -27%

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € Verkkokauppa.com
399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Honor 400 – hinta laskenut -22%

Honor 400
349 € Gigantti
349 € Elisa
354 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Xiaomi 17T Pro – hinta laskenut -16%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.