Huawei teki läpimurron Suomen älypuhelinkaupassa – Uuden OnePlussan myynti käy kovana

1
Manu Pitkänen

Huawei teki läpimurron Suomen älypuhelinkaupassa – Uuden OnePlussan myynti käy kovana
Suomalaiset ovat joko ihastuneet sydänjuuriaan myöten Samsungin Galaxy J5:stä tai vaihtoehtoisesti operaattoreiden myyntiedustajat osaavat markkinoida niitä kuluttajille äärimmäisen taitavasti. Puhelin on nimittäin pitkään keikkunut operaattoreiden myydyimpien puhelimien listan kärkipaikoilla ja sama kaava jatkui kesäkuussakin.

Kesä on tyypillisesti sitä aikaa kun valmistuneille ja koulunsa aloittaville koululaisille ostetaan uusia puhelimia. Jälkimmäinen kohderyhmä lisää erityisesti kaikkein edullisimpien älypuhelimien myyntiä.

Huomionarvoista operaattoreiden myyntilistoissa on kiinalaisen Huawein vahva nousu. Aiemmin listoilla nähtiin lähinnä Nokiaa, Applea ja Samsungia, mutta nyt listalle on saatu hieman enemmän kirjavuutta. Elisan listalta löytyy uutta verta myös OnePlussan muodossa. Kesäkuun puolivälin paikkeilla lanseerattu OnePlus 3 nousu suoraan sijalle kuusi, vaikka OnePlus on merkkinä vielä ainakin isoille kuluttajamassoille varsin tuntematon.

DNA:n myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2016:
  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 5s
  3. Huawei Honor 7
  4. Apple iPhone 6s
  5. Huawei P8 Lite
  6. Samsung Galaxy S5 Neo
  7. Apple iPhone 5 SE
  8. Huawei Y360
  9. Samsung Galaxy A3 (2016)
  10. Samsung Galaxy S7 Edge



Elisan henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2016:
  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 6s
  3. Huawei P8 Lite
  4. Apple iPhone 5s
  5. Huawei Honor 7
  6. OnePlus 3
  7. Huawei Honor 5X
  8. Nokia 215
  9. Sony Xperia M4
  10. Huawei Y5
  11. Apple iPhone SE
  12. Samsung Galaxy S5 Neo
  13. Samsung Galaxy A3 (2016)
  14. Samsung Galaxy S7 Edge
  15. OnePlus 2


Elisan yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2016:
  1. Apple iPhone 6s
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Apple iPhone 5S
  4. Apple iPhone SE
  5. Samsung Galaxy Xcover 3
  6. Samsung Galaxy S6
  7. Samsung Galaxy S5 Neo
  8. Microsoft Lumia 650
  9. Samsung Galaxy A3 (2016)
  10. Samsung Galaxy S7
  11. Microsoft Lumia 950
  12. Microsoft Lumia 550
  13. Huawei Honor 7
  14. Microsoft Lumia 640
  15. Samsung Galaxy A5 (2016)


Soneran myydyimmät puhelimet kesäkuussa
  1. Apple iPhone 5s
  2. Apple iPhone 6s
  3. Huawei P8 Lite
  4. Apple iPhone SE
  5. Huawei Honor 7
  6. Huawei Y5
  7. Microsoft Lumia 550
  8. Samsung A3
  9. Microsoft Lumia 650
  10. Huawei P9


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.