Pokemon Go julkaistiin Suomessa – Lataa se ilman vippaskonsteja

3
Manu Pitkänen

Pokemon Go julkaistiin Suomessa – Lataa se ilman vippaskonsteja
Maailmalla huippusuosioon noussut Pokémon Go -mobiilipeli on julkaistu virallisesti myös Suomessa. Peli on ladattavissa iOS-laitteille App Storesta ja Android-laitteille (4.4 tai uudempi) Google Playstä.

Pelin ajatuksena on "metsästää" todelliseen ympäristöön piilotettuja Pokémon-hahmoja, joiden löytämiseksi pelaajan on kuljettava eri puolilla kotikaupunkiaan tai lähiympäristöä. Pokémonin löydyttyä, se kuuluu ottaa kiinni piirrossarjasta tutulla tavalla ja tavoitteena on kerätä hahmoja mahdollisimman monta. Kiinniotto tapahtuu puhelimen kameran avulla: peli lisää automaattisesti kameran esittämään kuvaan sijainnista löytyvän Pokémonin.

Pelaaja pystyy myös kehittämään kiinniottamiaan Pokémoneja, jolloin niiden taistelutaidot kehittyvät ja niillä voidaan ottaa kiinni yhä vaikeammin pyydystettäviä Pokémoneja.

Pokémon Go on noussut maailmalla äärimmäisen suosituksi peliksi. Yhdysvalloissa peli on tällä hetkellä ladatuin ilmaispeli ja pelin sisäiset mikromaksut ovat nostaneet sen myös tuottoisimpien sovellusten listan kärkeen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F5 – hinta laskenut -26%

Xiaomi Poco F5
349 € Summ
431 € Proshop
467 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 469 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -20%

OnePlus Nord CE4
309 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 384 €

Kommentit (3)

raiku92
raiku92

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

piti käyttää vippaskonsteja, play kauppa ilmoitti ettei tue pojan htc one mini 2:sta..

Sanoo myös ettei tue myöskään Galaxy Note II:ta

Vastaa
kranaatti
kranaatti

3

Sanoo myös ettei tue myöskään Galaxy Note II:ta

hieman ihmettelinkin kun oma luuri ei löydä ollenkaan kyseistä peliä, juurikin sama luuri

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.