Aasialaissivusto sai iPhone 7:n käsiinsä, paljasti tietoja

1
Matti Robinson

Aasialaissivusto sai iPhone 7:n käsiinsä, paljasti tietoja
Vietnamilainen verkkosivusto Tinhte.vn on aiemminkin julkaissut tietoja vielä esittelemättömistä laitteista, mutta tällä kertaa herrojen verkkoon on jäänyt astetta isompi kala, mikäli tietoja on uskominen. Sivuston tekijöillä on ollut käytössä aito iPhone 7 -puhelin, jota on käsitelty pikaisesti hands-on-tyylisesti.

Sivusto vahvistaa jo aiemmin huhutut ominaisuudet ja niiden puutteet, kuten kuulokeliittimen poistumisen. Väitetysti tulossa on myös musta malli ensimmäistä kertaa vuosiin, kuten on aiemminkin huhuttu. Valitettavasti sivustolla ei ole mitään videomateriaalia toimivasta laitteesta, joten vahvistusta heidän väitteilleen aidosta ja toimivasta iPhone 7:stä ei ole.

Tinhten mukaan iPhone 7:n uusi kamera pystyy kuvaamaan 4K-videota peräti 60 kehyksen sekuntinopeudella, joka osaltaan selittää myös merkittävästi suuremmat tallennustilat. Mitään kovinkaan erikoisia paljastuksia vietnamilaissivuston hands-on ei kerro, joten joudumme näillä näkymin odottelemaan Applen tilaisuuteen asti.



Ehkäpä testi perustuukin vain huhupuheisiin? Onneksi emme joudu enää odottamaan kauan, sillä Apple esittelee uutuuslaitteensa huomenna ja myynti alkaa väitetysti jo 10 päivän kuluttua eli 16. syyskuuta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1018 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

Xiaomi 14 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi 14 Ultra
1419 € CDON
1499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1763 €

Kommentit (1)

muppis
muppis

1

Lainaus:

peräti 60 kehyksen sekuntinopeudella


Kehykset on valokuvissa, joita voidaan ottaa 60 kertaa sekunnissa ja saada siitä video jonka nopeus on 60 kuvaa sekunnissa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.