OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Hissgate? Kuuletko iPhone 7:n hurinan?

Puhelinvertailu

Hissgate? Kuuletko iPhone 7:n hurinan?
Ei Applen julkaisua ilman pientä polemiikkia. Näin on tietysti tapahtunut jo kuulokeliitännän osalta, jota on puitu joka suunnasta viimeisen kahden viikon aikana. Uudesta iPhonesta on kuitenkin löytynyt jotain muutakin valitettavaa.

Uusin ilmiö on saanut sittemmin tietysti oman nimensä, Hissgate, ja tämän ilmiön tunnistaa iPhone 7:stä kantautuvasta hurinasta tai huminasta. Laitteen suorittimien (tai muun laitteiston) rasituksesta johtuva, erittäin hiljainen, mutta monien mielestä erittäinkin huomattava, ääni on tallennettu useille videoille.

Yksi asiaan perehtyneistä on YouTube-kanava Unbox Theraphy, joka on laittanut uudet iPhonet sekä iPhone 6S:n mikrofonin alle. Mikäli videota kuuntelee kuulokkeet päässä ja vieläpä pistää hieman lisää volyymiä testijakson aikana, niin hurinan voi todellakin huomata.

Allekirjoittaneen korvaan videolla hurina kuuluu lähinnä iPhone 7 Plus -mallin ollessa mikrofonin alla.



Hurina tapahtuu ainoastaan, kun laite on kovassa käytössä ja kyse ei ole mitenkään ennennäkemättömästä ilmiöstä, mutta se on tietysti saanut uudenlaiset mittasuhteet Applen vuoksi. Vastaavanlaista hurinaa on voinut kuulla muidenkin valmistajien puhelimista jo kauan ennen iPhone 7:n julkaisua.

Kuuletteko hurinan, ja jos, niin voisiko tästä olla mielestänne tosiasiassa jotain haittaa esimerkiksi kuvatessa videoita?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic6 Lite – hinta laskenut -40%

Honor Magic6 Lite
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Realme GT 6 – hinta laskenut -35%

Realme GT 6
602 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 922 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Elisa
128 € Power
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X6b (4G)
99 € DNA
136 € CDON
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.