Veteraanivuotaja paljasti Galaxy S8 -tietonsa

1
Matti Robinson

Veteraanivuotaja paljasti Galaxy S8 -tietonsa
Mobiililaitteiden vuotamisesta vastuu lankeaa vain harvoille ja valituille henkilöille. Luotettuja vuotajia on vain kourallinen ja ensimmäisenä niistä tulee näinä päivinä mieleen VentureBeatille nykyisin työskentelevä Evan Blass eli evleaks. Yksi herra on kuitenkin kenties vielä legendaarisempi tällä osa-alueella.

Kyse on tietysti Eldar Murtazinista, joka on vuotanut tietoja jo Nokian kulta-ajoista. Murtazin ei ole edelleenkään kadonnut kuvioista, mutta on kenties Nokian katoamisen jälkeen jäänyt pimentoon. Hän on kuitenkin paljastanut nyt tietonsa Samsungin tulevasta huippumallista.

Murtazin on omalla Mobile-review-sivustollaan kertonut, että Samsung on esitellyt laitetta kumppaneilleen jo joulukuussa ja vahvistaa, että tulossa on kaksi erikokoista mallia. Laitteet on varustettu huhutulla, liki koko näytön kattavalla näytöllä, jonka johdosta kotinäppäin on todennäköisesti poistunut.

Galaxy S8 -mallien näytön koot ovat herran mukaan 5,7 ja 6,2 tuumaa, joten melkoinen kasvu on tapahtunut viime vuoden 5,1 tuuman S7:stä. Kokoluokka on kuitenkin pysynyt samana, vaikka näyttökoot ovat kasvaneet 5,1 ja 5,5 tuumasta.



Akkukoko on pysynyt samassa luokassa ja 3,5mm kuulokeliitin löytyy edelleen. Lataus ja datansiirto onnistuu kaksipuolisella USB Type-C -liittimellä. Sormenjälkilukijasta tai sen paikasta ei ole vielä varmuutta, mutta iirislukija löytyy, kuten viime vuoden ongelmallisesta Note7:stä. Ominaisuuksien osalta laitteet ovat akkua ja näyttöä lukuunottamatta identtiset.

Suorittimina ovat 10nm prosessilla valmistetut Qualcomm Snapdragon 835 ja Exynos 8895, joista jälkimmäinen todennäköisesti päätyy Suomessa myyntiin tuleviin laitteisiin. RAM-muistia on 6 gigatavu, tallennustilaa 64 gigatavua ja lisäksi mukana on microSD-paikka.

Puhelimet tulevat myyntiin huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla ja hintaa on arviolta 700-750 dollaria pienemmällä mallilla (Galaxy S8?) ja 850 dollaria isolla mallilla (Galaxy S8 edge?).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.