Täysin uudenlainen kamera älypuhelimiin – Sony esitteli uutta teknologiaa

Manu Pitkänen

Täysin uudenlainen kamera älypuhelimiin – Sony esitteli uutta teknologiaa
CMOS-kennojen pinoamistekniikka on parantanut älypuhelimien kameroiden tuottamien kuvien kuvanlaatua oleellisesti ja Sony aikoo parantaa myös kuvausominaisuuksia. japanilaisyhtiö on nimittäin esitellyt ensimmäisen kolmitasoisen CMOS-kennon.

Tavanomaisissa pinotuissa CMOS-kennoissa valoa aistivat pikselit ja niihin kytketyt piirit ovat omilla tasoillaan. Sonyn uudessa kennossa tasojen väliin on lisätty uusi DRAM-muistitaso, minkä ansiosta parannetaan kennon lukunopeutta. Koska kennon tuottamaa dataa voidaan lukea nopeasti muistiin, saadaan sulkimen aiheuttamia vääristymiä minimoitua (uutiskuva) ja videokuvauksen kuvataajuutta kasvatettua moninkertaiseksi.

Sonyn mukaan teknologia mahdollistaisi Full HD -tasoisen videon kuvaamisen jopa 1000 FPS:n kuvataajuudella. Tämä mahdollistaisi 64-kertaisten hidastusten lisäämisen älypuhelimella kuvattuihin videoihin. Kaikkea materiaalia ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kuvata näin suurella kuvataajuudella, sillä videoiden tallennuskoko räjähtää nopeasti käsiin. Suurnopeuskuvaus voidaan kuitenkin aktivoida automaattisesti kun videolla näkyy nopeata liikettä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.