OnePlus 5:n näytössä havaittu ongelma, yhtiö tiedostaa ja hakee ratkaisua

1
Puhelinvertailu

OnePlus 5:n näytössä havaittu ongelma, yhtiö tiedostaa ja hakee ratkaisua
OnePlus esitteli uuden huippupuhelimen viime viikolla ja Puhelinvertailukin sai omansa jo testattavaksi. Puhelinvertailun ensikokemukset olivat laitteesta melkoisen positiiviset, mutta joillekin laitteesta on löytynyt myös ongelmia.

Tietysti julkaisuissa on aina ongelmansa, joten tälläkin kertaa pieniä bugeja löytyy erityisesti ensimmäisten viikkojen aikana. Jotkin käyttäjät ovat esimerkiksi huomanneet näytön vierittämisessä ongelman, jonka johdosta vieritys venyy hyytelömäiseksi.

XDA:n foorumeissa on arveltu esimerkiksi ongelmaa Vertical Syncin (VSYNC) kanssa tai että ongelma johtuu näytön asentamisesta ylösalaisin, mutta todennäköisintä on, että kyseessä on bugi ohjelmistossa.

Mikäli näin on, niin korjaus tulee tapahtumaan todennäköisesti piakkoin ohjelmistopäivityksellä. OnePlus on tiedostanut, että kyseinen ongelma olemassa ja siihen etsitään parhaillaan korjausta. Reddit-käyttäjän mukaan OnePlussalta on jopa vahvistettu jo korjauksen saapuminen.



Puhelinvertailun käyttämässä yksilössä ongelmaa ei ole havaittu.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentit (1)

G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

1

"tälläkin kertaa pieniä bugeja löytyy" Näitä löytynyt jokaisesta Onesta iha roppakaupalla, mutta hyvä että puututaan ja korjataan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.